TTK-tuomari Helena Ahti-Hallberg lomailee parhaillaan Intiassa aviomiehensä Eric Hallbergin kanssa.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tuomari Helena Ahti-Hallberg viettää joulukuuta aviomiehensä Eric Hallbergin kanssa Kalkutassa, Intiassa.
Ahti-Hallberg on kertonut Instagramin tarinat-osion puolella 22. joulukuuta, että hän on joutunut matkallaan sairaalaan.
– Pikku sairaalareissu aamulla, ja kunnon dropit. Joo, mä tiedän, kaikki sanoi, että Intiassa saa vatsataudin, ja tottahan se on. Tästä päivästä muodostui kalenterisulkeiset. Jotain hyödyllistä pitää saada aikaiseksi, Ahti-Hallberg kirjoitti.
Hän on kertonut tarinoissa myös, että Kalkutassa kannattaa muutenkin olla vakuutukset kunnossa, sillä jalkakäytävätkin ovat vaarallisia.
– Herra H on jo kolme kertaa joutunut auton töytäisemäksi. Mitä tietysti draama queeninä ihan hötkyissä. Hän onneksi reagoi omaan viilipyttymäiseen tapaansa, Ahti-Hallberg kirjoitti.
Ahti-Hallbergilla on ollut terveydellisiä vaivoja kaukomailla enemmänkin, sillä hänen 21. joulukuuta tekemänsä Instagram-julkaisun mukaan hänen nilkkansa ei pidä liiasta rasituksesta. Vaiva ei ole kuitenkaan niin vakava, ettei se hoituisi särkylääkkeillä.
Helena Ahti-Hallberg on julkaissut Intiasta lomakuvia. Kuvia voit selata nuolesta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Ahti-Hallberg kirjoittaa julkaisussa, että tykkää miehensä kanssa kävellä lomilla, joten nilkan rasituksen voisi ajatella johtuvan juuri lisääntyneestä kävelystä. Ahti-Hallbergin jakamassa kuvassa hänen oikea nilkkansa on selkeästi turvoksissa.
Ahti-Hallbergin tekemien Instagram-julkaisujen mukaan hän on lomaillut miehensä kanssa ennen Kalkuttaa Istanbulissa, Turkissa.
Pariskunta meni naimisiin vuonna 1993 ja heillä on kaksi poikaa: Anton ja Salatut elämät -sarjastakin tunnettu tanssija Emil.