Heleniukselle määrättiin uusi haastaja – odotettu uusintamatsi toteutuu?

Robert Helenius ja Dereck Chisora
Robert Helenius ja Dereck Chisora kohtasivat Helsingissä joulukuussa 2011.Lehtikuva
Julkaistu 29.12.2015 21:01

MTV SPORT

Britti-iskijä Dereck Chisora on noussut ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan Euroopan mestarin Robert Heleniuksen viralliseksi haastaksi.

Euroopan ammattinyrkkeilyliitto EBU on määrännyt, että Heleniuksen pitää puolustaa titteliään Chisoraa vastaan. Aiemmin EBU oli päättänyt, että Helenius kohtaa seuraavaksi Erkan Teperin, mutta Teper on saanut liitolta kahden vuoden kilpailukiellon dopingrikkeestä.

Teperin ja Heleniuksen piti kohdata Helsingissä 19. joulukuuta. Teper kuitenkin kertoi joulukuun alussa kärsivänsä loukkaantumisesta ja luopui mestaruusvyöstään.

Helenius ja Chisora iskivät yhteen vuonna 2011 Helsingissä. Helenius nappasi tuolloin Euroopan mestaruuden kyseenalaisesti tuomaripistein. Chisora julisti matsin jälkeen, että hän haluaa revanssin neutraalilla maaperällä.

Chisoran manageri oli reilu viikko sitten seuraamassa Heleniuksen ja Franz Rillin välistä EM-ottelua Helsingissä ja kertoi MTV Sportille, että Chisora haluaa kohdata Heleniuksen uusintaottelussa Suomessa.

Heleniuksen ja Chisoran edustajilla on 21. tammikuuta saakka aikaa neuvotella ottelun järjestelyoikeuksista.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Suomessa Ilta-Sanomat.

Lähde: Boxingscene.com

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu