Helikopteri pelastaa, kun sairaus yllättää erämaassa

Pelastushelikopteri Aslakin operatiivinen johtaja Tero Karvinen tietää, että joihinkin asioihin voi varautua etukäteen, mutta esimerkiksi sairauskohtaus ei katso aikaa eikä paikkaa.

– Maastossa ollessa voi sattua mitä vain, voi tulla esimerkiksi sydäninfarkti tai aivoverenvuoto, Karvinen kertoo.

Pelastushelikopterilla on Lapin vaellusalueilla noin 25 pelastustehtävää vuosittain. Vakavien sairaustapausten sekä onnettomuuksien uhrien lisäksi kopteri noutaa erämaahan eksyneitä ja uupuneita.

– Uupuneiden hakeminen kuuluu pelastustoimelle, mutta jos todetaan, että sijainti on kaukana tai vaikean taipaleen takana, pyydetään apua meiltä. Myös poliisi pyytää välillä apua etsintätehtäviin.

Varaa mukaan ylimääräistä muonaa

Karvinen korostaa, ettei vaellusmatkan suhteen pitäisi haukata liian isoa palaa.

– Jos on viimeksi armeijassa vaeltanut, ei ole pakko lähteä heti erämaahan. Kannattaa pysyä merkatulla reitillä. Oma kunto pitäisi huomioida: jos ei pysty kävelemään lenkkipolulla kymmenen kilon rinkka selässä, ei jaksa tunturissakaan.

Varustautuminen on Karvisen mukaan myös tärkeää, ylimääräistä muonaa pitäisi olla vuorokaudeksi tai kahdeksi. Huonoon keliin pitäisi myös varautua.

– Jos on kuivat tulitikut ja ruokaa, ei haittaa vaikka vähän eksyisikin. Silloin ei tarvitse hätääntyä, koska varmasti selviytyy. On hyvä tietää, missä on, siltä varalta että joku sairastuu. Kännykkä ei kuulu joka paikassa. Joskus joutuu kävelemään useamman tunnin esimerkiksi tunturin huipulle, jotta yhteys hätänumeroon 112 saadaan. Gps on hyvä laite, sillä voi ilmoittaa tarkan paikan ja se helpottaa avuntuloa.

Toimelias vaelluskaveri pelasti tukehtumiselta

Vaikka joitakin vastoinkäymisiä pystyy välttämään varovaisuudella, on olemassa tapauksia, jotka voivat yllättää. Tapani Jylhän vaellusreissu Lappiin koki ikävän käänteen, kun hän meinasi tukehtua ruokaan vaelluspäivän päätteeksi. Vaelluskaveri tajusi onneksi tilanteen nopeasti, vaikka Jylhä ei pystynyt hengenahdistukseltaan pyytämään apua.

– Se tapahtui muistaakseni vuonna 2003 Lapin reissulla. Päivän vaelluksen jälkeen iltaruokailussa hotkin niin, että sain ruokapalasen syvälle henkitorveeni. Hengitys salpautui täysin. Vierustoveri osasi Heimlichin otteen, ja tilanne raukesi rajulla puristuksella.

Jylhä toteaa jälkeenpäin, että sinänsä erityisen harvinainen tapahtuma korosti hänellä sitä ajatusta, että pitäisi muistaa "tavanomaistenkin" tapaturmien mahdollisuus. Metsästä voi olla pitkä matka pois.

– Tuollainen tilannehan on vaarallinen, vaikka se tapahtuisi "ihmisten ilmoilla", ellei välittömässä läheisyydessä ole henkilöä, joka osaa toimia. Vahinko ei kuitenkaan tule kello kaulassa, Jylhä päättää.