Helleaallon järkyttävä seuraus Australiassa: Miljoonia kuolleita kaloja kelluu joessa, josta paikalliset saavat pesuvetensä

0:53img
Tältä paikan päällä näyttää.
Julkaistu 18.03.2023 15:48

Salla Laurila

Darling-Baaka-joessa on havaittu miljoonia kuolleita kaloja, kirjoittaa BBC.

Paikallisen Menindeen kylän asukkaat kertovat järkyttyneensä miljoonien kalojen massakuolemasta.

– Kuvittele jättäväsi kala keittiöön mätänemään kaikki ovet kiinni ilman ilmastointia, ja niitä on miljoonia, Graeme McCrabb kuvailee.

Kalojen massakuoleman taustalla on helleaalto. Kuolemien pelätään vielä kasvavan ennestään, kun maatuvat kalat imevät lisää ilmaa vedestä.

McCrabb sanoo, että paikallisille joki on olennainen osa vesihuoltoa.

– Käytämme jokivettä peseytymiseen ja suihkussa käymiseen eivätkä ihmiset voi käyttää enää vettä perustarpeisiin.

Video 23.9.2022: Tältä näyttää satojen pallopäävalaiden karu massakuolema Australiassa

1:04img

Lue myös: Oder-joki on täyttynyt kuolleista kaloista – varoitetaan ympäristökatastrofista

Venäläisellä rannalla pelätään valtavaa myrkyllisen jätteen vuotoa – jopa 95 prosenttia merenelämästä kuollut: "Sain kemiallisia palohaavoja silmiini"

Brasiliassa on kuollut lyhyessä ajassa yli 500 miljoonaa mehiläistä – massakuolemat huolestuttavat, sillä kolmasosa ihmisten ruuasta riippuu mehiläisistä

Tuoreimmat aiheesta

Australia