Helsingin pörssissä oli keskiviikkona laskupäivä, kun yleisindeksi laski runsaat 1,7 prosenttia. Myös muissa Euroopan keskeisissä pörsseissä oltiin miinuksen puolella.
Helsingissä vaihdetuin osake oli Sampo, joka kertoi aamulla aloittaneensa varainhoito- ja henkivakuutusyhtiö Mandatumia koskevan strategisen arvioinnin ja harkitsevansa muun muassa Mandatumin eriyttämistä ja listaamista pörssiin. Sammon kurssi pysyi käytännössä muuttumattomana.
Euroopan laskupäivää edelsi Wall Streetin alamäki tiistaina. Yhdysvaltojen pörssiluisun takana oli etenkin kasvava huoli tulevasta taantumasta.
Lue myös: Suomalaisille kaikkien aikojen ennätyspotti pääomatuloista ja luovutusvoitoista
Suurten yhdysvaltalaispankkien näkymissä odotetaan ensi vuonna maailmanlaajuista taantumaa. Markkinoilla myös pelätään, että keskuspankki Fed jatkaa ohjauskoron nostojaan pidempään kuin on toivottu.
Pörssit ovat olleet viimeiset pari kuukautta noususuunnassa, kun inflaation taittumisesta on nähty varovaisia merkkejä. Samaan aikaan talouden ajautuminen taantumaan on kuitenkin alkanut näyttää vääjäämättömältä.
Pientä piristystä markkinoille toi Kiinan ilmoitus höllentää vähitellen maan tiukkoja koronatoimia. Se nostaa toiveita siitä, että maailman toiseksi suurimman talouden kasvu pääsisi jälleen vauhtiin.
9:44