Helsingin ydinkeskustassa öinen joukkotappelu: Jalkapallofanit ottivat yhteen – osallisena jopa 15 henkilöä

23325500 poliisi rikoskuvitus
KuvituskuvaLehtikuva
Julkaistu 24.09.2017 10:09
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Helsingin poliisin tiedotteen mukaan useat poliisipartiot saivat hälytyksen joukkotappelusta Helsingin Rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevalla Kaivopihalla. Hälytys tuli yöllä kello 0.36. 

Ilmoituksen mukaan joukko jalkapalloseura HJK:n kannattajia oli saapunut junalla Helsinkiin ja lähtenyt kävelemään kohti Kaivopihaa. Matkalla pienempi miesjoukko oli alkanut huutaa heille Ilveksen kannatushuutoja.

Ensin miehet olivat ilmoituksen mukaan keskustelleet keskenään. Huutelu ei kuitenkaan ollut loppunut. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että miehet alkoivat tapella.

Yksi ambulanssilla sairaalaan

Erään todistajan mukaan joukkotappelu sai alkunsa siitä, että yksi mies löi toista kasvoihin. Pahoinpitelyn uhri kaatui maahan ja löi päänsä, jonka jälkeen hän käyttäytyi sekavasti. Hänet toimitettiin ambulanssilla sairaalaan.

Useammat todistajat ovat kertoneet poliisille, että olivat ensin kuulleet huutelua HJK:n jalkapallojoukkueen puolesta sekä jotakin Ilveksen jalkapallojoukkueesta. Yhtäkkiä olikin ollut käynnissä joukkotappelu, johon osallistui 10-15 henkilöä.

27543393

Joukko HJK:n kannattajia saapui todistajien mukaan Rautatieasemalle, josta on lyhyt matka vilkkaalle Kaivopihalle. Tappeluun Kaivopihalla osallistui jopa 15 henkilöä. KUVA: LEHTIKUVA

Vartija käytti paprikasumutetta

Paikalle tullut vartija käytti tilanteessa niin kutsuttua paprika- eli OC-sumutetta. Kertomansa mukaan hän suihkutti sitä ainakin kolmen tappelun keskiössä olleen miehen kasvoihin. Sivullisiin sumutteen käyttö ei ilmeisesti vaikuttanut.

Paikalle tulleet poliisit ottivat tappelun johdosta kiinni yhden henkilön. Lisäksi kaikkien henkilöllisyydet kirjattiin asian myöhempää selvittelyä varten. Useat saivat vertavuotavia vammoja.

Osa tappelijoista ei suostunut puhumaan poliisille, ja tappelua tai ainakin huutelua yritettiin jatkaa vielä poliisin tulon jälkeenkin.

Tilanne rauhoittui sen jälkeen, kun poliisi määräsi joukon hajaantumaan. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

"10-15 aktiivista toimijaa"

Rikosylikonstaapeli Mika Myöhänen Helsingin poliisista kertoo, että näin laaja ottelujen ulkopuolella tapahtunut jalkapallofanien joukkotappelu on harvinainen.

– Derbyjen ulkopuolella tällaisia ei ole ollut. Poliisipartioita meni paikalle niin paljon kuin saatiin. 

Tapauksella on paljon sivullisia silminnäkijöitä. Hätäkeskukseen tuli tappelusta useita ilmoituksia.

Tällä hetkellä poliisi ei vielä osaa sanoa, kuinka montaa henkilöä epäillään rikoksesta.

– Se selvenee vielä tutkinnan aikana. Siinä oli 10-15 aktiivista toimijaa. Paikalla oli kuitenkin paljon porukkaa, ja osa on todistajan asemassa.

10:25 Juttuun lisätty poliisin kommentti sekä täsmennetty sitä, miten joukko yritti jatkaa tappelua tai ainakin huutelua vielä poliisin tulon jälkeen.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos