Helsingissä järjestettiin Ukrainaa tukeva rauhankulkue – Senaatintorille kokoontui noin 4 000 osallistujaa
Poliisi arvioi mielenosoituksessa olleen noin 4 000 ihmistä.
Helsingin keskustassa osoitettiin tänään tukea Ukrainalle. Ensimmäinen mielenosoitus, äitien rauhankulkue, kokoontui puoliltapäivin Eduskuntatalon eteen, josta se jatkoi kulkueena Senaatintorille. Toinen mielenosoitus kokoontui hieman myöhemmin Mannerheimin patsaalle ja yhdistyi siitä kulkueeseen, Helsingin poliisi kertoi Twitterissä.
Poliisin puolenpäivän aikaan antaman arvion mukaan Eduskuntatalon edessä oli noin 2 000 ihmistä. Puoli kahden aikaan poliisi arvioi Senaatintorille kokoontuneen noin 4 000 ihmistä.
Kulkue aiheutti paikallista liikennehaittaa, ja poliisi ohjasi liikennettä. Kahden jälkeen päättynyt mielenosoitus sujui poliisin mukaan rauhallisesti.
Rauhankulkue #mothersforpeace eli äidit rauhan puolesta oli järjestäjien mukaan kahden äidin järjestämä sitoutumaton ja puolueeton mielenosoitus. Kulkueeseen kutsuttiin mukaan kaikki suomalaiset, jotka haluavat osoittaa tukeaan ja myötätuntoaan Ukrainaa kohtaan.
Kulkueen jälkeen Senaatintorilla esiintyivät muun muassa toimittaja Baba Lybeck, popartisti BESS sekä Tapiolan kuoro. Eduskuntatalon portailla avajaispuheen piti Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Olga Dibrova.
Tapahtumaa tukivat viestinnällisesti Suomen Pakolaisapu, Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä suomalaiset sitoutumattomat rauhanjärjestöt.
Uusimmat
-
11:07
Israel: Hizbollahin korkein johtaja Hassan Nasrallah kuollut iskuissa
-
10:58
Maailman tennisykkönen vapautui dopingepäilyistä – nyt tilanteessa uusi muuttuja
-
10:52
Sébastien Ogier paljasti syyn ajovirheeseensä – ranskalaistähti maksaa kovaa hintaa
-
10:52
Ukraina: Venäjä iski sairaalaan Koillis-Ukrainassa, useita kuollut
-
10:50
Anna-Maija Tuokko paljastaa, mikä Sanna Marinissa kiehtoo – tältä näyttelijä kuulostaa entisenä pääministerinä
-
10:36
SM-liiga ilmoitti: perjantai-illan tapahtumat käsittelyssä
-
10:14
NY Times: 900 dopingepäilyn tiedot katosivat juuri ennen olympialaisia – Wada kiistää
-
10:03
MTV seuraa – Asiantuntija CNN:lle: Tällaisilla aseilla Israel iski Beirutiin
-
09:58
Vihreiden puoluekokous alkoi Espoossa
-
09:52
Kilpailunjohtajan päätös: Chilen MM-rallin kärkipaikka vaihtui
-
09:44
Suomalaisten rakastamaa risteilijää piinasi kahdeksan vuoden kirous – verisiä murhia ja joukkohauta Itämeren pohjassa
-
09:42
Ostitko tämännäköisen kaalin? Sillä on stressiä
-
09:40
Korkojen reipas lasku voi tuoda kotitalouksille miljardeja euroja lisää kulutusvaraa
-
09:30
Onlyfansilla rahaa takonut Susanna Penttilä kommentoi yrityksensä valtavaa tulosta – ei usko yltävänsä enää jatkossa samanlaisiin summiin
-
09:02
"Iskuryhmä" kertoo puuttuvansa kiusaajien ja hyväksikäyttäjien toimintaan – rikosoikeuden professori muistuttaa, että omankädenoikeudesta säädetään laissa
-
08:33
Kiusaavatko banaanikärpäset? Kokeile karkottamiseen nestemäistä niksiä
-
08:30
Onko tässä alkukauden ilmiömäisin torjunta? SM-liigavahti venyi häikäisevään paraatipelastukseen
-
08:10
Kalle Rovanperä ruoski rajusti itseään – "Olen tosi pettynyt"
-
08:05
Nikon ja Kalevin Meidän remppa -projektin aikana elämään saapui suuri suru: "Olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu"
-
08:01
Valtaosa suomalaisista kannattaa ydinvoiman lisärakentamista – osuus kuitenkin laskenut
-
Lataa lisää