Helsingin Töölönlahdella on kasvava jääveistos.
Helsingin Töölönlahdella on jääveistos, joka kasvaa sitä mukaa, kun talvi etenee. MTV Uutiset kävi tutustumassa veistokseen ja sen tekijään. Jääveistoksen isä Markku ”Sika” Puustinen kertoo saaneensa inspiraation teokseensa jäätiköiden sulamisesta. Puustinen valuttaa merivettä pumpun avulla teoksen päälle ja valuessaan alas vesi jäätyy osaksi veistosta.
– Jäätiköiden sulamisesta maailmassa. Tehdään tällainen imperiumin vastaisku, eli tehdään sitä jäätä merivedestä. Merenpinnan pitäisi periaatteessa laskea, Puustinen kertoo.
Hän kertoo hauskasta kohtaamisesta ranskalaisturistien kanssa, jotka halusivat osaksi Puustisen taideteosta.
– He halusivat vesisateeseen, niin käänsin suuttimen sinne. Heidän ideansa oli se, että halusivat kertoa kavereilleen, että Suomessa sataa vettä talvellakin kovalla pakkasella, Puustinen naurahtaa.
Katso Puustisen haastattelu ja jääveistoksen tämänhetkinen koko yllä olevalta videolta!