Heidi Montag odottaa perheenlisäystä.
Tosi-tv-tähti Heidi Montag odottaa toista lastaan. Hän julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa poseeraa pyöristyneen vatsansa kanssa.
Viime viikolla postatun kuvan yhteydessä hän kertoo olevansa 18. raskausviikolla.
Montagilla ja hänen miehellään Spencer Prattillä on entuudestaan yksi lapsi, Gunner Stone, 4. Montag on kertonut julkisuudessa avoimesti pariskunnan vaikeuksista tulla raskaaksi.
Montag nousi viime vuonna otsikoihin syötyään raakaa biisonin sydäntä kadulla. Hän kertoi tuolloin People-lehdelle syövänsä raakoja sisäelimiä parantaakseen hedelmällisyyttään.
– Olen yrittänyt tulla raskaaksi yli puolitoista vuotta ja olen valmis kokeilemaan erilaisia keinoja.
Pratt ja Montag esiintyivät molemmat The Hills -kulttisarjassa, jossa heidän suhteensa oli myrskyinen. Pariskunta on pysynyt aktiivisesti julkisuudessa sarjasta lähdön jälkeen.
He olivat myös mukana Britannian Big Brother -ohjelman julkkisversiossa. Naimisiin pari meni vuonna 2009.
Vuonna 2009 Montag järkytti maailmaa teettämällä saman päivän aikana 10 erilaista kauneustoimenpidettä. Hän on paljastanut, että kuoli hetkeksi leikkauspöydälle operaatioiden aikana.
Montag on myöhemmin katunut operaatioitaan.
Lue myös: Heidi Montag kauneusleikkauksistaan: Älkää tehkö samaa virhettä!
Lähteet: People, Hollywood Reporter