Henrik Haapala vaihtaa taas seuraa Sveitsissä.
Viime kaudella Ilveksen paidassa runkosarjassa syntyi komeat teholukemat 15+32, mutta tällä kaudella Haapala ei ole kuitenkaan löytänyt paikkaansa. Hän aloitti kauden Geneve-Servetten riveissä, mutta siirtyi jo yhdeksän ottelun jälkeen Lausanneen. Siellä hän pelasi ainoastaan kuusi ottelua, ja nyt Haapala vaihtaa jo kauden kolmanteen sveitsiläisseuraan, HC Davosiin.
Davos vahvistaa rivejään Haapalan lisäksi kahdella ruotsalaispelaajalla, Calle Anderssonilla ja Jesper Olofssonilla.
Haapalan sopimus on erikoinen. Se on voimassa vain tässä kuussa järjestettävän Spengler Cupin ajan.
29-vuotias Haapala on pelannut urallaan pääosin SM-liigassa, KHL:ssä ja Sveitsin liigassa. Hänellä on myös vyöllään viisi ottelua NHL:ssä kaudella 2017-2018 Florida Panthersissa.
Haapalan paras kausi on 2016-2017, joka päättyi mestaruuteen Tapparan paidassa. Silloin Haapala takoi runkosarjassa tehopisteet 15+45 sekä pudotuspeleissä tehot 2+7.