Herttuatar Camillan ex-miehellä koronavirus – pelkää saaneensa tartunnan tilaisuudesta, jossa oli runsaasti kuninkaallisia
Herttuatar Camillan ex-miehellä Andrew Parker Bowlesilla on todettu koronavirustartunta.
Andrew Parker Bowles, 80, uskoo saaneensa koronaviruksen Cheltenham Festival -laukkakilpailutapahtumasta, jossa hän vietti aikaa useiden kuninkaallisten kanssa. Tapahtuma järjestettiin ennen maaliskuun puoliväliä – juuri ennen kuin vahvat rajoitustoimet alkoivat koronaviruspandemian takia Isossa-Britanniassa.
Tapahtumassa Parker Bowles oli läheisesti tekemisissä muun muassa kuningatar Elisabetin tyttären, 69-vuotiaan prinsessa Annen ja tämän tyttären, 38-vuotiaan Zara Tindallin kanssa. Myös herttuatar Camilla nähtiin tapahtumassa Parker Bowlesin lähettyvillä.
Vaikka jo tuolloin ilmoilla oli orastavaa huolta koronaviruksesta, Tindall nähtiin paikan päällä halaamassa, suukottelemassa sekä kättelemässä muita tapahtumankävijöitä. Tindallin aviomies Mike Tindall puolestaan poseerasi valokuvissa fanien kanssa.
Parker Bowles kertoo tunteneensa olonsa erityisen huonoksi koronatartunnan takia.
– Olen tuntenut olonu kammottavaksi. Olo on parempi aamuisin ja se pahenee päivän mittaan. Minulla on ollut paha yskä ja olen ollut hyvin unelias. Nukun tuplasti enemmän, kuin normaalisti.
Cheltenham Festival -laukkakisoihin osallistui Daily Mailin mukaan jopa yhteensä 250 000 ihmistä tapahtuman neljän päivän aikana. Tapahtuman jälkeen sadat osallistujat ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa saaneensa oireita koronaviruksesta.
Herttuatar Camillan aviomies, kuningatar Elisabetin poika prinssi Charles pääsi hiljattain eristyksestä sairastettuaan koronaviruksen. Herttuatar Camilla oli saanut koronavirustestistä negatiivisen tuloksen, mutta hän on silti viikon loppuun asti varmuuden vuoksi eristyksessä kotonaan. Camilla ja Andrew Parker Bowles olivat naimisissa vuosina 1973-1995.
Uusimmat
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
Lataa lisää