HIFK esiintyi edukseen lähes täyden Nordenskiöldinkadun jäähallin edessä

1:04imgVideo: Micke-Max Åsten kasvattaa HIFK:n johtoaMatti Raivio/All Over Press
Julkaistu 14.09.2022 21:55

MTV URHEILU-STT

Isoin odotuksin kaudesta toiseen ladattu HIFK aloitti jääkiekkoliigan väkevästi. Petraus tuotti 4–1-voiton, vaikka HPK harasi sitkeästi vastaan.

KIERROSRAPORTTI: Kärpät joutui tiukoille sarja-avauksessaan, HIFK toipui shokkikäänteestä – näin SM-liigassa pelattiin keskiviikkona

– Kolmannen erän alkuun HIFK teki 2–1 ja sai siitä buustia kasvaen isommaksi, HPK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kiteytti.

Kotijoukkue näyttäytyi 7 875 katsojalle kaikkiaan lupaavasti. Kilpipaidat olivat nopeita, pelasivat hyvin yhteen ja puolustivat yhtä lapsusta lukuun ottamatta tehokkaasti.

Kerho karkasi johtoon Michael Jolyn vapauduttua kaksiminuuttiselta. Kanadalaishyökkääjä iski läpiajosta kiekon maalivahti Niilo Halosen taakse.

HIFK:n sankariksi nousi isäntien kaksi ensimmäistä maalia viimeistellyt Olli Palola, joka sai erinomaista tukea ketjukavereiltaan Otto Paajaselta ja Roni Hirvoselta. Isäntien puolustajien kunkku oli Ilari Melart.

– Joukkuehenki näkyi. Tämmöinen kauden alku, otetaan voitto Nordiksella – yleisö oli hienosti mukana. Jätkät halusivat olla arvojen mukaisia ja kamppailla, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen kehui.

Kerhon miehistöstä edukseen erottui pistetaistelun mahdollistanut maalivahti Daniel Lebedeff, joka on saanut juniorioppinsa HIFK:ssa. Päätöserässä vieraita vietiin, kotijoukkue ratkoi pelin kolmella kaapilla.

KATSO: HIFK-tähti sai tällin päähänsä – tästä tilanteesta tärähti liigakauden ensimmäinen ulosajo

– Kun ei laitettu sisään, niin HIFK sai sen yhden (2–1) ja hengen päälle. Olisi pitänyt saada stopattua heidän flow, biljardipassin Jolylle räätälöinyt Matti Järvinen kuvasi.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga