HIFK:hon apuja Pohjois-Amerikasta – ”Hän on jämäkkä puolustaja”

Keith Aulie
Keith Aulie pelasi viime kaudella Edmonton Oilersissa 31 ottelua.Cal Sport Media/All Over Press
Julkaistu 03.01.2016 15:53

MTV SPORT

Helsingin IFK on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen kanadalaispuolustaja Keith Aulien kanssa. 

HIFK julkisti 26-vuotiaan Aulien sopimuksen tiedotteessaan. Puolustaja saapuu Helsinkiin sunnuntaina ja mies liittyy välittömästi uuden joukkueensa harjoituksiin maanantaista lähtien.

Aulie on pelannut urallaan 167 NHL-ottelua Toronto Maple Leafsin, Tampa Bay Lightningin ja Edmonton Oilersin riveissä. Tehopisteitä otteluissa on kertynyt 4+10=14.

Tällä kaudella 198-senttinen ja 98-kiloinen puolustaja on pelannut AHL:n Springfield Falconsissa seitsemän ottelua. Hän esiintyi myös Team Canadan joukkueessa Spengler Cupissa.

– Tarvitsimme täydennystä puolustukseemme tässä vaiheessa, kommentoi HIFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas.

– Aulie on jämäkkä puolustaja, joka vahvistaa joukkuettamme, hän jatkoi HIFK:n tiedotteessa.

Kanadalaispuolustaja on voittanut urallaan kertaalleen AHL:n mestaruuden kaudella 2011-2012. Hän on juhlinut myös nuorten MM-kultaa vuonna 2009.

Tuoreimmat aiheesta

HIFK