HIFK-luotsi jätti fillarin kotiin – "Olisi pitänyt eri porkkana keksiä"

HIFK - KTP
HIFK - KTPLehtikuva
Julkaistu 23.09.2015 21:44

MTV SPORT - STT

HIFK ja KTP tasasivat pisteet jalkapalloliigassa maalittomasti, kun Töölön jalkapallostadionille saapuneet 2594 katsojaa saivat todistaa tiukkaa puolustustaistelua.

Todellisia maalipaikkoja ottelussa oli vain muutama. HIFK:n Pekka Sihvola puski 67. minuutilla päin maalivahtia ja kotkalaisilta lähimpänä viimeistelyä kävi Eetu Muinonen saksipotkulla.

-Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan. Tyytyväinen olen yhteen pisteeseen, kun saatiin tappioputki poikki, KTP:n päävalmentaja Sami Ristilä mietti.

Tasapelin myötä piste-erot tyvipäässä säilyvät ennallaan, varsinkin kun viimeistä edellinen ja karsijan paikalla oleva Jaro pelasi KuPSia vastaan myös tasapelin. Sunnuntaina pitkän voitottoman putken katkaisseen HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara polki tuolloin polkupyörällä Lahdesta kotiin 5-0-voitto taskussa reteän lupauksensa mukaisesti.

-Tähän peliin olisi varmaan pitänyt vähän eri porkkana keksiä. Sen verran huonoa meidän pelaaminen oli, Honkavaara harmitteli.

Sarjassa yhdeksäntenä olevalla HIFK:lla on edessä vielä viisi ottelua, kun sarjajumbo KTP pelaa enää neljä ottelua. Joukkueet kohtaavat toisensa vielä viikon kuluttua Kotkassa.

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga