HIFK:n jatkohaaveet murskaksi – pistemiehet tappelivat

2:00img
Julkaistu 03.09.2017 19:52
Toimittajan kuva
Riku Hellanto

riku.hellanto@mtv.fi

@RikuHellanto

HIFK koki jälleen tappion CHL:ssä, kun München kaatoi helsinkiläiset sunnuntaina lukemin 4-2.

Tappion myötä HIFK:n viimeisetkin mahdollisuudet päästä CHL-alkulohkostaan jatkoon karisivat.

München aloitti maalitehtailun seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun Steven Pinizzotto laukoi kiekon tulisesti ohi HIFK-vahti Atte Engrenin.

Ensimmäisen erän lopussa nähtiin tappelu, kun Juhani Tyrväinen ja Jason Jaffray pudottivat hanskat suihkukomennuksen arvoisesti. Kahakka päättyi nopeasti, kun Tyrväinen menetti muutamien iskujen vaihtojen seurauksena tasapainonsa.

HIFK:n toiveet jatkopaikasta kirkastuivat, kun Henri Tamminen onnistui tasoittamaan ottelun. Vierasjoukkue München iski kuitenkin välittömästi takaisin. Mads Christensen lisäsi vielä hetkeä myöhemmin lukemiksi jo 3-1.

Atte Engren piti vielä HIFK:n mukana pelissä torjuttuaan Pinizzotton rangaistuslaukauksen. HIFK onnistuikin vielä kaventamaan Oliwer Kasken osumalla.

HIFK haki vielä lisäosumia ilman maalivahtia, mutta München onnistui iskemään 4-2-loppulukemat tyhjään rysään.

1:00img

1:00img

1:00img

1:00img

1:00img

0:50img

Tuoreimmat aiheesta

CHL