HIFK pahoissa vaikeuksissa Turussa – TPS esitteli näyttävät erikoispaitansa

1:08img
Video: Mitch Hults vie TPS:n 2-0-johtoon.
Julkaistu 12.02.2022 19:15
Toimittajan kuva

Ilari Savonen

ilari.savonen@mtv.fi

@ilarisavonen

Jääkiekon SM-liigassa lauantain kierroksen huippuotteluna toimii TPS:n ja HIFK:n kohtaaminen Turussa. Siellä TPS esitteli historialliset teemapaitansa. TPS kunnioittaa illan pelinutuillaan suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta.

TPS:n pelaajat kantavat pride-henkisiä pelipaitoja lauantain HIFK-ottelussa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun SM-liigajoukkue pitää yllään pride-henkisiä pelipaitoja.

Niiden kanssa kotijoukkue on ollut hirmuiskussa.

TPS siirtyi toisen erän puolessa välissä jo 3–0-johtoon. Kotijoukkueelle maalinteossa ovat onnistuneet Juhani Jasu, Mitch Hults ja Mikael Pyyhtiä.

Hultsin 2–0-maali näkyy videona jutun yläreunasta.

Ennen lauantain kierrosta TPS oli sarjassa sijalla kymmenen. HIFK löytyi puolestaan neljänneltä paikalta.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga