Hiihtolomilla paukkupakkasia? Suomi tipahtaa pian plusasteilta takaisin "kylmään kuoppaan"

5:04img
Talvi tekee paluun ryminällä – luvassa jopa 30 asteen pakkasia?
Julkaistu 30.01.2024 11:25
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Pikapyrähdys kevääseen päättyy tämän viikon jälkeen, sanoo meteorologi Markus Mäntykannas.

Föhn-tuuli on alkuviikosta lämmittänyt Suomea selkeästi plusasteiden puolelle. Myös muualla Euroopassa on poikkeuksellisen lämmin – esimerkiksi Skotlannissa maanantaina elohopea nousi liki 20 asteeseen. Myös Norjassa mitattiin peräti 18 astetta. 

Tuoreen kuukausiennusteen mukaan tammikuun alussa koetut paukkupakkaset saattavat kuitenkin palata piankin. 

– Osa ennustemalleista on ennakoinut ensi viikolle ihan 30 asteen pakkasia, meteorologi Markus Mäntykannas toteaa. 

Lue myös: Föhn-tuuli lakkaa lämmittämästä Suomea – "torstaina saapuu pieni myrsky"

Lämpötilat pysyttelevät enimmäkseen plussan puolella vielä tämän viikon ajan, erityisesti Etelä-Suomessa. Äkkikäänne on luvassa todennäköisesti sunnuntaina tai viimeistään ensi viikon alkupuolella. 

– Pikkuhiljaa matalapaineet alkavat ottaa eteläisempää reittiä, joten mahdollisesti sunnuntain jälkeen kylmenee aika voimakkaasti. 

Mäntykannas ennustaa, että Suomi tipahtaa takaisin "kylmään kuoppaan", jossa vietetään myös helmikuussa talvilomia. 

Hän kuvailee ennustetta hyytäväksi ja pitkäkestoiseksi koko Pohjois-Euroopan osalta. 

– Jos tällaisena ennuste toteutuu, niin lunta piisaa koko maassa ja hiihdetään kenties kovassakin pakkasessa. 

Katso artikkelin videolta, miten talvi palaa Suomeen helmikuun aikana!

Lue myös: Meteorologi: "Älä kaadu"

Tuoreimmat aiheesta

Talvi