Hillary Clinton toivoo Britannian pysyvän EU:ssa

Hillary Clinton 2015
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 24.04.2016 07:50

MTV UUTISET

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Hillary Clinton on ilmaissut toivovansa, ettei Iso-Britannia eroa Euroopan unionista. Asiasta kertoo muun muassa The Guardian.

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi vahvoilla oleva Hillary Clinton kertoi lauantaina toivovansa, ettei Iso-Britannia päätä kesäkuisessa kansanäänestyksessään lähteä EU:sta. Hän kertoi, että mahdollisena tulevana presidenttinä hän haluaa Britannian olevan sitoutunut EU:hun ja johtavan keskustelua yhtenä unionin kärkimaana.

Clinton kertoi myös yhdeksi kantansa syyksi sen, että yhtenäisen Euroopan kanssa on helpompi neuvotella.

– Hän on aina arvostanut vahvaa Iso-Britanniaa ja vahvaa EU:ta, neuvonantaja Jake Sullivan kuvasi Clintonin ajatuksia Observer-lehdelle.

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Barack Obama on ollut viikonloppuna vierailulla Britanniassa. Myös hän on ilmaissut toiveensa saarivaltion EU:ssa pysymisen puolesta.

1:51img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat