Hillastaja jämähti suonsilmään Kolarissa, helikopteri pelasti viime hetkellä: "Näkyi varpaita ja vähän päätä"

Suonsilmään jumiin jäänyt hillastaja pelastettiin Kolarissa Lompolonpääjärvellä torstaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sai hälytyksen, jonka mukaan marjaan lähtenyt oli jumissa, kylmissään ja märissään.

Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen yksiköitä Kolarin, Äkäslompolon sekä Ylläsjärven pelastusasemilta sekä Pelastushelikopteri ASLAK Sodankylästä. 

Pelastushelikopteri tavoitti potilaan ensimmäisenä. Päivystävä palomestari Timo Nyholm Lapin pelastuslaitokselta kertoo, että helikopteri ehti paikalle viime tingassa.

– Pelastajan mukaan näkyi varpaita ja vähän päätä, palomestari kuvaa vetisessä suossa "ilkeässä paikassa" maanneen marjastajan tilannetta.

Tapahtumapaikalla helikopteri saapui ensin pelastettavan lähelle maan tuntumaan ja laski pelastajan paikalle. Seuraavaksi pelastaja auttoi marjastajan kuivempaan kohtaan, ja lopuksi tämä autettiin vierelle leijumaan palanneen helikopterin kyytiin.

Helikopteri oli paikalla autettavan luona noin 35 minuuttia hälytyksestä.

Palomestarin mukaan Lapissa tapahtuu jatkuvasti tilanteita, joissa esimerkiksi marjastajia joudutaan pelastamaan maastosta. 

Lopuksi hillastaja toimitettiin ensihoidon huomaan.

Pelastuslaitos muistuttaa kansalaisia lataamaan puhelimiin 112-sovelluksen, joka helpottaa pulassa olevan paikantamista.

Lue myös:

    Uusimmat