Pieni hinausalus on uponnut metsäyhtiö Stora Enson tehdasalueella Vuoksen satamassa Imatralla. Alus upposi eilen lauantaina illalla, kerrotaan Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.
Aluksessa oli 250 litraa polttoainetta, josta osa vuoti veteen. Osa vuotaneesta polttoaineesta pääsi myös leviämään satamasta järvelle.
Satama sijaitsee Saimaan rannalla.
– Onnettomuusalue on rajattu niiltä osin kuin voidaan rajaavalla ja imevällä öljypuomilla. Rannat on suojattu, ja hinaajan nostotyö alkaa ihan kohta, päivystävä palomestari Pasi Tarkiainen kertoi STT:lle noin puoli neljän aikaan tänään sunnuntaina iltapäivällä.
Hän arvioi, että alus saadaan todennäköisesti nostettua vedestä iltapäivän aikana.
Vaikka alus upposi jo lauantai-iltana, pelastuslaitos sai hälytyksen asiasta vasta sunnuntaina aamupäivällä, kun uppoaminen oli huomattu.
Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja, eikä aluksessa ollut Tarkiaisen mukaan ihmisiä kyydissä uppoamishetkellä.
Syy ei selvillä
Tarkiainen ei osaa varmaksi sanoa sitä, miksi hinaaja oli uponnut. Lauantai-illan sää saattoi kuitenkin vaikuttaa onnettomuuden syntyyn.
– Sääolosuhteet olivat illalla vähän tuuliset. Olisiko tuuli sitten aiheuttanut sen, että vettä oli päässyt aluksessa vääriin paikkoihin? Tarkiainen pohti.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 3.11.2024 kello 16.38 ja 16.58.