Hinausauton kuljettaja kuoli liikenneonnettomuudessa Lohjalla

Onnettomuudessa menehtynyt hinausauton kuljettaja oli ollut siirtämässä ajoneuvoa hinausauton kyytiin.

Onnettomuus tapahtui, kun henkilöauto törmäsi hinausauton kuljettajaan. Poliisi kertoo saaneensa hälytyksen onnettomuudesta hätäkeskukselta Turunväylälle Lohjalle torstaina noin kello 16.30. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen ja poliisin yksiköitä.

Poliisin mukaan onnettomuus sattui Karnaisten ja Orosmäen tunneleiden välisellä tieosuudella Turun suuntaan ajettaessa.

Hinausauton kuljettaja oli onnettomuuden aikaan työtehtävissä ja siirtämässä moottoritien varrelle jäänyttä ajoneuvoa hinausauton kyytiin, kun Helsingin suunnasta tullut henkilöauto oli törmännyt hinausauton kuljettajaan.

Hinausauton kuljettaja oli tapahtumahetkellä jalkautuneena hinausauton sivulla, tiedotteessa kerrotaan.

− Poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan. Alustavasti asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, kertoo asian tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kontola poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan alustavasti ylinopeudella tai päihteillä ei epäillä olevan asiassa tekemistä. Tapahtumaan johtaneita syitä selvitetään esitutkinnassa, eikä niistä ole tässä vaiheessa lisää kerrottavaa. Tutkintanimikkeet tarkentuvat poliisin mukaan esitutukinnan aikana.

Tie oli onnettomuuden vuoksi kokonaan tai osittain suljettuna muutaman tunnin ajan, jolloin liikenne ohjattiin kiertoreitille. Liikenne palautui normaaliksi asteittain illan aikana.

Lue myös:

    Uusimmat