Annimari Korte juoksi sensaatiomaisesti uuden hurjan Suomen ennätyksen 12,72 yleisurheilun Joensuun GP:n 100 metrin pika-aidoissa. Korte kertoi MTV Urheilulle ajatuksiaan juoksusta.
LUE MYÖS: Annimari Korte täräytti Suomen ennätyksen palasiksi – Reetta Hurske alitti myös saman ajan
Myös Reetta Hurske juoksi kovan ajan 12,78. Molemmat alittivat Tokion kesäolympialaisten kisarajan 12,84. Suomen ennätyksen juossut Korte löysi vielä parannettavaa omasta suorituksestaan.
– Kaikki treenit ovat tähdänneet siihen, että tällä ja ensi viikolla juostaan ensimmäisen kerran tällä kaudella todella kovaa. Juoksu tuntui hyvältä. Lähtö ei ollut ihan mikään paras, Korte sanoo.
Kilpailu juostiin hyvissä olosuhteissa 1,3 metrin myötätuulessa. Kortteen olo juostun huippuajan jälkeen oli hämmentynyt.
– Olihan se vähän omituinen, en osaa oikein sanoa mitään. Se oli aika ihmeellistä, että aika oli noin kova. 12,7 -alkuista aikaa odotin, mutta tuo oli niin lähellä jo 12,6 sekunnin aikaa. Oli vähän yllättävän kova aika. Olympiaraja oli minulla tänään tavoitteena. Meni sitten Suomen ennätys siinä samalla, Korte totesi.
Korte sanoo, että kovatasoinen loppukilpailu auttoi häntä todella paljon. Kisan kärkikolmikosta kaikki alittivat 12,80 sekuntia.
– Joo, varsinkin, kun Reetta lähti niin kovaa vauhtia siitä vierestä ja jäin vähän siinä ensimmäisellä parilla aidalla, Korte kertoo.
Ensi viikolla on vuorossa kotimaisen yleisurheilun yksi kohokohdista, kun Kalevan kisat kilpaillaan Lappeenrannassa. Korte ei uskalla vielä sanoa varmasti, että nähdäänkö tuolloin vieläkin kovempaa vauhtia.
– Aidoissa sitä ei voi koskaan tietää. Yksi pienikin virhe tekee niin paljon, mutta toivotaan. Harjoittelu ja valmistautuminen on tosiaan tähdännyt siihen, että tällä viikolla juostaan kovaa ja ensi viikolla toivon mukaan vielä kovempaa, Korte sanoo.
Yleisurheilun kausi venyy tänä vuonna pitkäksi, kun Dohan MM-kilpailut ovat vuorossa vasta syys-lokakuun vaihteessa. Kortteen tavoitteita ei Suomen ennätyksen rikkominen tule muuttamaan.
– Tavoite on päästä vähintään välieriin. Ennätystä lähdetään aina parantamaan. Jos tuollaisia aikoja juoksee välierissä, niin kyllä silloin pääsee finaaliin. Olisihan se aivan uskomatonta, Korte toteaa.
Qatarin Dohassa kisattavien MM-kisojen olosuhteet ja kuuma keli ei ole Espanjassa harjoittelevalle Kortteelle ongelma.
– Qatarin maajoukkueurheilijat ovat olleet tuolla Valenciassa, jossa minäkin harjoittelen ja he ovat sanoneet, että Espanjassa on kuumempi kuin Qatarissa. Se on varmasti minulle ihan normaalia, Korte päättää.