Hirvenmetsästyskausi alkaa tänään Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella, kertoo Suomen riistakeskus tiedotteessaan.
Muualla maassa alkaa hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys vahtimalla. Tämä tarkoittaa sitä, että eläinten ajaminen ja koiran käyttäminen on kiellettyä. Vahtimismetsästyksen tavoitteena on vähentää sato- ja liikennevahinkoja.
Pohjois-Suomessa hirvenmetsästys keskeytyy 21. syyskuuta alkavaan kiimarauhoitukseen. Lokakuussa hirvenmetsästys alkaa uudelleen porrastetulla aikataululla.
Enemmän pyyntilupia
Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa oli edellisen metsästyskauden jälkeen noin 84 000 hirveä. Hirvikanta kasvoi edellisvuoteen nähden noin kuusi prosenttia.
Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 34 000 hirven pyyntilupaa. Hirvikannan kasvun seurauksena pyyntilupamäärää kasvatettiin noin yhdeksän prosenttia.