Hirvensalmen perhesurmassa loukkaantunutta 16-vuotiasta on puhutettu alustavasti ensimmäistä kertaa.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Paukkunen kertoo, että poliisi vieraili pojan luona sairaalassa maanantaina.
– Siellä käydystä keskustelusta ei ole sen erityisempää tiedotettavaa. Kyse oli puhuttelureissusta, jolla kartoitettiin hänen kuulustelukuntoaan.
16-vuotias ja tämän 20-vuotias veli löydettiin Hirvensalmella Väisälän kylällä sijaitsevasta maalaistalosta pahoin loukkaantuneena noin viikko sitten. Veljesten isä löytyi paikalta kuolleena, ja 20-vuotias menehtyi vammoihinsa myöhemmin sairaalassa. Poliisi tutkii perhesurmaksi epäilemäänsä tragediaa tappona ja tapon yrityksenä.
Paukkusen mukaan tapauksen tutkinta etenee, kun 16-vuotias pääsee kertomaan versionsa tapahtumien kulusta kuulusteluissa.
– Poika on poliisin mielestä hyvässä kunnossa, mutta täytyy muistaa lääketieteellinen puoli. Lääkäri sen sanoo, milloin hän pääsee kuulusteluihin.
– Nyt vain odotellaan.