Liike Nyt -puolueen puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Harry Hjallis Harkimo on matkustanut Raja-Joosepin raja-asemalle Inariin. Hän perusteli matkaansa toimittajille rajalla.
– Kansanedustajana ja puoluejohtajana halusin tutustua tilanteeseen paikan päällä. Eduskunnassa kun istuu, siellä on vain paperia, mutta täällä saa tietoa siitä, miten täällä todella on varauduttu tähän, Harry Harkimo selvitti toimittajille.
– Kun turvallisuustilanne ja kaikki turvapaikanhakijoihin liittyvät asiat ovat muuttuneet, asiaan pitää asennoitua uudella tavalla. Siksi on hyvä kuulla ihmisiltä, jotka tekevät tätä työtä, miten he ovat varautuneet tilanteeseen.
Harkimon mukaan rajavartijat näyttivät hänelle muun muassa tiloja.
– Siellä ovat poliisille, ensiavulle ja kaikelle muulle omat tilat, eli he ovat varautuneet tosi hyvin. Olin tosi tyytyväinen.
Sosiaalisessa mediassa on arvosteltu poliitikkovierailuja resurssien ja työntekijöiden ajan tuhlauksena. Harkimon mukaan rajavartijat kiittivät häntä siitä, että hän tuli paikalle.
– He sanoivat mielellään informoivansa päättäjiä heidän omista työtehtävistään ja siitä, missä mennään ja mitä tehdään. Minä sain heiltä vain positiivista palautetta.
– Heillä oli juuri hiljainen hetki, kun tulin ja olin paikalla kolme varttia.
Lue myös: Pöllöraati rajariidasta: ”Venäjällä voidaan hieroa käsiä"”
Harkimo kuvasi reissuaan vaiherikkaaksi
Harkimo korostaa sitä, että rajaturvallisuus on ”Suomen asia”, eikä hallitus-oppositio-kysymys.
Hänen mielestään kaikki raja-asemat olisi pitänyt sulkea kokonaan alun perinkin.
Miten Harkimo sitten saapui Raja-Jooseppiin tänään? Hän kuvaa reissuaan vaiherikkaaksi.
– Poikani järjestivät minulle syntymäpäivän kunniaksi yllätysreissun Rukalle. Sieltä me ajoimme Rovaniemelle ja sieltä yksi kaverini heitti meidät pikkukoneella Ivaloon. Ja sieltä me tulimme autolla tänne, Harkimo naurahtaa.
Hän kertoo menevänsä huomenna katsomaan hiihtoja Rukalle ja viettämään vapaata viikonloppua siellä.