HJK-luotsi Toni Korkeakunnas ihasteli Oulunkylässä – herkutteli Hollywood-lopulla

HJK kiilasi miesten jalkapalloliigassa kolmanneksi KuPSin ja VPS:n kantaan, kun se löi Helsingin paikallispelissä keskiviikkona Gnistanin 4–0. Klubin pistesaalistus Oulunkylässä ennätysyleisön edessä, 3 024 katsojaa, rakentui paljon kahdelle varhaiselle maalille.

– Kuulin juuri ennen pelin alkua, että tämä on 300. otteluni liigassa päävalmentajana. Täällä (Oulunkylässä) koko valmentajaurani on alkanut, tosin jo viime vuosituhannella, HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas hehkutti.

– Loppu meni kuin Hollywood-käsikirjoituksen mukaan. Nuori poika (Stanislav Baranov), joka on ollut mukanamme reilun viikon, debytoi ja teki maalin – varmaan voittamisen lisäksi niitä asioita, mistä riemuitsen, Korkeakunnas jatkoi.

Helsingin Oulunkylään oli rakennettu tapahtumaa varten lisäkatsomoita. Sarjanousija Gnistan on vetänyt toistuvasti kotipeleihinsä lehtereilleen liki maksimit ja aina runsaat 2 000 katsojaa.

Ennätys ennen keskiviikkoista koitosta oli huhtikuun alussa pelattu liiga-avaus Interiä vastaan. Tuolloin isäntien yllätysvoittoa seurasi 2 352 silmäparia. Ennätysyleisövertailussa Gnistanin taakse jää jopa viisi liigaseuraa.

Pelillisesti kauden ensimmäiseen Helsingin derbyyn nähden, joka oli Toni Korkeakunnaksen paluupeli, Klubi piti paikallisvastustajansa paremmin otteessaan.

Toukokuussa HJK vei pisteet Gnistan-ottelusta Lucas Lingmanin osumalla. Nyt Klubin Kevin Kouassivi-Benissan iski soolollaan jo kolmannella minuutilla ja Topi Keskinen reilu puoli tuntia myöhemmin tolppanuoliaisella vieraita karkuun.

– Jotain täällä (Oulunkylä) on tehty oikein. Silloin, kun minä olin täällä, ei ollut tällaista karnevaalitunnelmaa, Klubin Korkeakunnas ihasteli.

Lue myös:

    Uusimmat