Helsingin Jalkapalloklubi on MTV Urheilun tietojen mukaan tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä Benji Michelin kanssa.
Michel, 27, on saapunut MTV Urheilun tietojen mukaan maanantaina Suomeen pitkän odotuksen jälkeen. Siirto on enää lääkärintarkastusta ja sopimuksen julkistamista vaille valmis.
Michel on pelannut suurimman osan urastaan Pohjois-Amerikan pääsarjassa Orlando Cityn riveissä. MLS-liigassa otteluita on kertynyt vyölle kaikkiaan 102 ja maaleja 15.
Michelin edellinen seura oli Real Salt Lake City, missä sopimus päättyi vuodenvaihteessa. Tammikuussa Michel nähtiin mukana MLS-seura Nasville SC:n harjoituksissa.
Orlandon kasvatti siirtyi tammikuussa 2023 ensimmäistä kertaa Eurooppaan, kun hän teki sopimuksen portugalilaisseura FC Aroucan kanssa. Akillesjännevamma toi kuitenkin omat haasteensa, minkä seurauksena Michel pelasi Portugalin pääsarjassa vain 17 ottelua kahden kauden aikana. Maaleja syntyi yksi kappale.
Michel, joka on pelannut tasaisesti niin keskushyökkääjänä kuin kummallakin laidalla, on päässyt myös kertaalleen Yhdysvaltojen maajoukkueen mukaan. Hän oli penkillä vuoden 2021 alussa pelatussa ystävyysottelussa Trinidad ja Tobagoa vastaan. Yhdysvaltojen alle 23-vuotiaiden maajoukkueessa hän pelasi samana vuonna kolme ottelua.