Hole-in-one ja kolmossija! Suomen naisgolfarit menestyivät Euroopan-kiertueella

Sanna Nuutinen
Lehtikuva
Julkaistu 05.06.2021 18:06

MTV URHEILU–STT

Sanna Nuutinen on sijoittunut kolmanneksi golfin naisten Euroopan-kiertueen kilpailussa Ranskassa. Nuutinen jakoi kolmossijan kahden pelaajan kanssa.

Sijoitus on Nuutisen kauden paras Euroopan-kiertueella. Viime kaudella hän oli kahdesti kolmas, kaudella 2019 kerran toinen ja kerran kolmas.

–  Näitä kisoja voisi alkaa pikku hiljaa voittamaan. On kiva laittaa itsensä asemiin ja taistella kärkisijoista viikosta toiseen, avauslyöntejään ja rautamailoilla pelaamistaan kiitellyt Nuutinen viestitti STT:lle Ranskasta.

Nuutinen päätyi Evian-les-Bainsissa 54 reiän kilpailussa yhteistulokseen 211 lyöntiä (–2). Kisan voitosta uusivat Slovenian Pia Babnik ja Englannin Annabel Dimmock, joista 17-vuotias Babnik osoittautui paremmaksi ja avasi voittotilinsä. He kukistivat Nuutisen kahdella lyönnillä.

Sijalle 29 päätynyt Ursula Wikström teki 8. väylällä hole-in-onen eli löi pallon yhdellä lyönnillä reikään.

 Niin sanottu holari oli Wikströmille toinen kilpagolfissa, ja lisäksi niitä on tullut harjoituksissa.

–  Tällä viikolla peli oli vaikeaa, mutta noin yleisesti pelin elementit antavat kyllä mahdollisuuksia, Wikström viestitti.

– Kun osuu se viikko, että kaikki putit uppoavat, uskon pystyväni voittamaan kisoja, 30-vuotias Nuutinen sanoi.

Nuutinen jakoi kolmossijan Englannin Felicity Johnsonin ja Saksan Olivia Cowanin kanssa.

Krista Bakker oli Ranskassa Wikströmin tavoin 29:s ja Elina Nummenpää 42:s.

Naisten kausi jatkuu ensi viikolla Göteborgin lähellä, jossa pelataan naisten ja miesten Euroopan-kiertueiden yhteiskilpailu lajin ruotsalaistähtien Annika Sörenstamin ja Henrik Stensonin innoittamana.

– Siitä tulee mielenkiintoinen viikko pelaajille ja yleisölle, Nuutinen ennakoi.

Tuoreimmat aiheesta

Golf