Hollanti kaatoi Suomen

Suomen jalkapallomaajoukkueen voittoputki MM-karsinnoissa katkesi kolmeen, kun vastaan tuli Andorraa ja Armeniaa kovempi jalkapallomaa. Keskiviikkoiltana Amsterdamin hulppealla Arenalla isäntäjoukkue Hollanti oli suomipoikia edellä ansaitusti maalein 3-1 (2-1).

Luvut olisivat hyvin voineet olla rumemmatkin, vaikka Suomi saikin paistatella yllätysjohdossa 25 minuuttia. Tuloksen ohella illan pettymys oli se, että suomalaisen jalkapallon ikoni Jari Litmanen ei päässyt esiintymään entisellä kotiareenallaan. Litmasen viime viikolla saama reisivamma todettiin pelaamisen estäväksi, eikä miestä nähty edes vaihtopenkillä. Kapteenin puuttuminen pisti Suomen järjestyksen uusiksi, ja "kymppipaikalla" ei nähty ketään Alexei Eremenko juniorin kirmattua oikealla laidalla.

Suomen johtomaali syntyi nätin kuvion päätteeksi 14. minuutilla. Niemi vetäisi maalipotkun pitkälle Hollannin päätyyn, kärkimies Shefki Kuqi ylsi päällään palloon jatkaen sen Joonas Kolkalle. Crystal Palacen laitahyökkääjä nosti pallon nätisti yli Edwin van der Sarin, mutta ylärimaan. Ei huolta kuitenkaan, sillä tilanteen mainiosti seurannut Teemu Tainio syöksyi puskuun ja pallo yläkulmaan.

Tasoitus roikkui ilmassa

Suomen johtomaali yllätti oranssipaidat, ja käynnisti tietysti kovan paineen Niemen maalille. Yritykset kulminoituivat käytännössä yhteen mieheen, Hollannissa kovaa kritiikkiä lauantain Makedonia-tasapelistä saaneeseen keskikenttämieheen Wesley Sneijderiin. Ajaxin oma mies laukoi jatkuvalla syötöllä, mutta Niemi kesti maalillaan muunmuassa 33. minuutilla Sneijderille avautuneen avopaikkayrityksen. Vapaana ollut Sneijder sai seitsemästä metristä pallon päin Niemeä.

Yritteliäisyys kuitenkin usein palkitaan, ja niin kävi nytkin. Avausjaksoa oli pelattu 39 minuuttia, kun Hollannin myllytyksessä pallo pomppasi Suomen puolustuslinjasta Phillip Coculle, joka sai käännettyä pelivälineen ilmasta selkänsä taakse ja yli rangaistusalueen väenpaljouden. Paikalla oli Sneijder, eikä mies enää epäonnistunut.

Tasoitus nosti Hollannin vauhdin maksimiinsa, ja harmittavasta takaiskusta hämillään yhä ollut Suomi yllätettiin lähes saman tien uudelleen. Laitahyökkääjä Dirk Kuijt hyödynsi puolustuksen epäjärjestystä, ja nosti rangaistusalueen ulkopuolelta yli Niemen ylärimaan. Oikea laita Romeo Castelen reagoi aavistuksen Petri Pasasta nopeammin ja liukui palloon tyrkäten sen ohi Niemen. Paikalle ehti ensimmäisenä maaliahneuden perikuva Ruud van Nistelrooy. Näin numerot 2-1 kahdessa minuutissa, ja vain hieman ennen tauon tarjoamaa levähdystä.

Van Nistelrooylle tasaluku

Tauon jälkeen Suomi pääsi jälleen hivenen vapaammin rakentelemaan, ja jakson alun kymmenminuuttisen aikana saatiinkin pari puolittaista paikkaa. Ensin Kuqi liukui Eremenkon syöttöön pallon päätyessä kuitenkin ohi, ja hetkeä myöhemmin Tainion saksipotku maalin edessä toimitti kuulan yli maalin. Heti perään vielä Cocu kohahdutti yleisöä hankalalla taaksepäin syötöllä Van der Sarille, jolla oli hieman tekemistä haltuunotossa.

Päävalmentaja Antti Muurisen ensimmäinen vaihto tuli 60. minuutilla, kun keskialueen puurtaja Aki Riihilahti teki tilaa Jonatan Johanssonille. Riihilahden sai sivuun puujalka.

Ottelun niitti nähtiin pian vaihdon jälkeen. Epävarmasti vasempana pakkina läpi ottelun pelannut Pasanen hävisi tilanteen ärhäkästi laidalta maalille pyrkivälle Castelenille, ja kaksikon taistosta pilkun tienoille pompanneen pallon kävi lataamassa sisään Van Nistelrooy. Manchester Unitedin tykille osuma oli uran 20:s maajoukkuepaidassa.

Loppupeli palloiltiin ilman kummempaa sykettä. Suomi tekaisi vielä kaksi vaihtoa Janne Saarisen korvattua Eremenkon ja Antti Pohjan tultua Mika Väyrysen tilalle. Suomen joukkueesta parhaat paperit ansaitsevat maalintekijä Tainio sekä Niemi, joka ei maaleille voinut mitään. Van Nistelrooyta paimentanut Sami Hyypiä pelasi varmasti avausjakson painostuksessa, mutta "oman" miehen kaksi osumaa laskevat suorituksen arvoa.

Hollanti-Suomi 3-1 (2-1)
14. Teemu Tainio 0-1
39. Wesley Sneijder 1-1
41. Ruud van Nistelrooy 2-1
63. van Nistelrooy 3-1.

Hollanti: Edwin van der Sar; Edgar Davids, Philip Cocu, Johnny Heitinga, Nigel de Jong; Rafael van der Vaart (73. Giovanni van Bronckhorst), Wesley Sneijder (83. Mark van Bommel), Benny Landzaat; Dirk Kuijt, Romeo Castelen (77. Roy Makaay), Ruud van Nistelrooy.

Suomi: Antti Niemi; Petri Pasanen, Sami Hyypiä, Toni Kuivasto, Mika Nurmela; Joonas Kolkka, Aki Riihilahti (60. Jonatan Johansson), Mika Väyrynen (85. Antti Pohja), Teemu Tainio; Alexei Eremenko Jr. (73. Janne Saarinen), Shefki Kuqi.

Erotuomari: Steve Bennett, Englanti.
Yleisöä: 49 000

Lohko 1:n sarjatalukko:

Romania     4  3  0  1  9-4   9 
Suomi       5  3  0  2  10-6  9 
Hollanti    3  2  1  0  7-3   7 
Tshekki     3  2  0  1  4-2   6 
Makedonia   4  1  1  2  6-5   4 
Andorra     3  1  0  2  2-8   3 
Armenia     4  0  0  4  1-11  0 

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat