Hollywood-komistuksen paljastus: En ole käynyt treffeillä neljään vuoteen

Colin Farrell
Colin FarrellRex Features Ltd
Julkaistu 28.04.2015 07:01

MTV VIIHDE

Colin Farrell on keskittynyt viime vuodet isyyteen ja töihin.

Hollywoodin pahana poikanakin joskus tunnettu näyttelijä Colin Farrell kertoo, ettei treffeillä käyminen ole viime vuosina kuulunut hänen elämäänsä.

– En ole käynyt treffeillä nyt neljään vuoteen. Sitä ei vain ole tapahtunut, kun minulla on työt ja lapset ja muu elämäni. Tiedän, että se tulee ihmisille yllätyksenä, mutta se on totuus, Farrell kertoo The Sunday Timesin haastattelussa.

Farrell selittää viettämänsä mieluummin kaiken liikenevän aikansa poikiensa Jamesin, 11, ja Henryn, 5, kanssa.

– Elämä ei pyöri enää pelkästään itseni ympärillä, mikä on helpotus. Kyse on isommasta kokonaisuudesta, ja heidän auttamisestaan löytämään paikkansa maailmassa. En voi enää ajatella vain "minä, minä, minä", ja näin ollen minulla ei ole enää paineita täyttää muiden odotuksia, Farrell selittää elämästään isänä.

Joulukuussa 2013 Colin Farrell kohahdutti Ellen DeGeneres Show'ssa paljastamalla, että hänen viimeisin "romanttisen tapainen" suhteensa oli edesmenneen näyttelijälegendan Elizabeth Taylorin kanssa. Taylor menehtyi vuonna 2011, eli juurikin tuon Farrellin mainitseman neljä vuotta sitten.

Aiemmin Farrellin on kerrottu tapailleen muun muassa Britney Spearsia, Angelina Jolieta ja Demi Moorea.

Lähde: Hello!

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat