Selma Blair sai selityksen piinaaville oireilleen, kun hänellä diagnosoitiin MS-tauti.
Näyttelijä Selma Blair, 46, puhuu ensimmäistä kertaa vakavasta sairaudestaan. Hän kertoi viime lokakuussa sairastavansa MS-tautia, eikä ole sen jälkeen esiintynyt julkisuudessa.
Blair palasi julkisuuteen sunnuntaina. Hän saapui yllättäen Oscar-gaalan jatkoille kävelykeppiin nojaten.
Blair kertoo Good Morning America -ohjelman haastattelussa, että sairauden toteaminen oli huojentavaa.
– Kun sain diagnoosin, itkin helpotuksesta ja ajattelin, että hyvä, nyt voin tehdä asialle jotain.
Haastattelussa käy ilmi, että sairaus on vaikeuttanut Blairin puhetta huomattavasti.
MS-tauti puhkesi seitsemän vuotta sitten, kun Blairin poika syntyi. Blair kärsi kivuista ja lamaannuttavasta väsymyksestä, mutta ei tiennyt, mikä häntä vaivasi.
– Lääkitsin itseäni, kun hän ei ollut kanssani. Join ja minuun sattui. En juonut aina, mutta väillä en vain kestänyt sitä.
LUE MYÖS: Yllätys punaisella matolla – Selma Blair edusti kävelykepin kanssa
Blair kertoo seitsemänvuotiaan poikansa Arthur Saintin huolestuneen, kun hän kertoi sairaudestaan.
– Hän melkein itki ja kysyi, kuolenko siihen. Kerroin, että lääkäreiden mukaan en ole kuolemassa.
Blair on saanut tukea näyttelijä Michael J. Foxilta, joka kertoi vuonna 1998 sairastavansa Parkinsonin tautia.
– Hän otti yhteyttä minuun ja aloimme keskustella. Hän todella auttoi minua. Hän antaa minulle toivoa.
Blair nousi julkisuuteen vuoden 1999 Julmia aikeita -elokuvasta. Hänet on nähty myös elokuvissa Blondin kosto ja Radalla.