Yhdysvalloissa Hollywood-studiot ja näyttelijät pääsivät keskiviikkona alustavaan sopuun uudesta työehtosopimuksesta. Alustava sopimus päättää näyttelijöiden heinäkuussa alkaneen lakon.
Näyttelijöitä edustavan ammattiliitto SAG–AFTRA:n mukaan uudessa sopimuksessa taataan näyttelijöille korkeampi palkka sekä parempaa suojaa tekoälyn käytöltä Hollywood-tuotannoissa.
Uusi työehtosopimus vaatii vielä ammattiliiton jäsenistön lopullisen hyväksynnän, mutta usko sen läpimenoon on suuri. Jo alustava hyväksyntä kuitenkin päättää 118 päivää kestäneen lakon.
Näyttelijöiden pitkän lakon vuoksi Hollywood-studiot kärsivät tuotantojensa julkaisuaikataulujen venymisestä, minkä lisäksi monet näyttelijät joutuivat etsimään muita töitä.
Myös käsikirjoittajat olivat lakossa samoista syistä aiemmin tänä vuonna. Heidän lakkonsa päättyi syyskuun lopulla.