Hotellirakennus romahti Saksassa – yksi kuollut

Yhden ihmisen uskotaan kuolleen ja ainakin kahdeksan jääneen loukkuun raunioiden alle hotellirakennuksen romahdettua Krövin kaupungissa Saksan lounaisosassa, kertoo Deutche Welle.

Pelastushenkilökunta on saanut yhteyden joihinkin loukussa oleviin. Onnettomuudessa kuolleen ruumis on paikannettu, mutta sitä ei ole vielä päästy noutamaan raunioista.

Hotellirakennus romahti osittain Krövissä, Mosel-joen varrella sijaitsevassa kaupungissa noin 100 kilometriä Frankfurtista länteen, kertoo Deutche Welle

Paikalliset asukkaat ilmoittivat poliisille tapauksesta noin kello 22.55 paikallista aikaa tiistai-iltana. Poliisin tietojen mukaan rakennuksessa oli romahdushetkellä 14 ihmistä, joista viisi poistui rakennuksesta omin avuin.

Poliisin mukaan myös 31 naapuria on evakuoitu vahingoittuneessa rakennuksessa sijaitsevista kodeistaan oman turvallisuutensa vuoksi.

Paikalta otetuissa kuvissa näkyi rakennuksen osia, jotka ovat vaurioituneet ja maassa on roskia.

Romahduksen syytä ei vielä tiedetä.

Uutinen päivittyy.

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat