Kuningatar Elisabet aikoo hovin mukaan osallistua edesmenneen puolisonsa prinssi Philipin muistotilaisuuteen terveysongelmistaan huolimatta.
BBC:n mukaan Buckinghamin palatsi on vahvistanut, että kuningatar Elisabet, 95, aikoo osallistua edesmenneen puolisonsa prinssi Philipin muistotilaisuuteen. Kyseessä on ensimmäinen tilaisuus, johon kuningatar osallistuu kotinsa Windsorin linnan ulkopuolella tämän vuoden aikana.
Tilaisuuden kesto pidetään alle tunnin mittaisena ja kuningattaren odotetaan saapuvan Westminster Abbeyhyn sen takaovesta, josta hänellä on lyhyempi matka kävellä paikalleen.
Philipin muistotilaisuus järjestetään Lontoon Westminster Abbeyssa. Kuningattaren puoliso kuoli 99-vuotiaana 9. huhtikuuta vuonna 2021. Philipin kuoleman aikaan Isossa-Britanniassa oli runsaasti koronapandemiasta johtuvia rajoituksia, jotka vaikuttivat muun muassa prinssin hautajaisjärjestelyihin.
Muistotilaisuuteen odotetaan saapuvaksi runsaasti brittihovin kuninkaallisen perheen jäseniä kuin muita eurooppalaisia kuninkaallisia. 95-vuotiaan kuningatar Elisabetin odotetaan niin ikään saapuvan paikalle, vaikka kuningatar on tiettävästi kärsinyt terveysongelmista.
Hiljattain Elisabet nähtiin edustamassa varsin pirteänä, mutta viime kuukausien aikana kuningattaren on myös nähty edustavan Philipin käyttämään kävelykeppiin tukeutuen. Brittilehdet ovat myös uutisoineet, että kuningatar liikkuisi suuren osan siirtymisistään pyörätuolilla, muttei halua tulla ikuistetuksi valokuviin kyseisessä tilassa.