Hovioikeus kumosi Talvivaara-esimiesten tuomiot kuolemantuottamuksesta

37287618 Talvivaara
Arkistokuva. Paloautot jonottivat Terrafamen Talvivaaran kaivoksen alueelle Sotkomassa 16. joulukuuta 2016.Lehtikuva
Julkaistu 20.03.2017 12:56(Päivitetty 20.03.2017 13:18)

MTV UUTISET - STT

Rovaniemen hovioikeus on kumonnut kahden esimiehen tuomiot kuolemantuottamuksesta Talvivaaran työtapaturmajutussa.

Oikeus totesi miesten kuitenkin syyllistyneen työturvallisuusrikokseen, josta molemmat tuomittiin 40 päiväsakkoon.

Työntekijä kuoli kaivoksella maaliskuussa 2012, kun hän meni auki olleen rikkivetyventtiilin lähelle ilman tarvittavia suojavarusteita.

Oikeus katsoi, että onnettomuus olisi todennäköisesti tapahtunut, vaikka osasto- ja käyttöpäällikkö olisivat toimineet huolellisesti.

Ratkaisusta äänestettiin. Yksi kolmesta tuomarista olisi pysynyt käräjäoikeuden tuomiossa ja tuominnut päälliköt kuolemantuottamuksesta. Hänen mukaansa henkilökohtaisten suojavälineiden valvonnan puutteellisuus oli syy-yhteydessä henkilön kuolemaan.

Kainuun käräjäoikeus oli tuominnut aiemmin metallien talteenottolaitoksen osasto- ja käyttöpäällikön paitsi työsuojelurikoksesta myös kuolemantuottamuksesta.

Käräjäoikeus tuomitsi aikoinaan myös Talvivaara Sotkamon konkurssipesän jutussa 60 000 euron yhteisösakkoon. Konkurssipesä ei valittanut tuomiostaan.

Korjaus 20.3. klo 13.17: Miehet syyllistyivät työturvallisuusrikokseen, eivät työsuojelurikokseen.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos