HPK oli lähellä voittoa, mutta kärsi kirvelevän tappion Tampereella – yksi asia harmitti päävalmentajaa: "Se olisi auttanut meitä"

1:54img
Pääkuvan videolla Antti Pennasen koko haastattelu!
Julkaistu 09.04.2019 22:34

Otto Leinonen & Inka Korhonen – MTV URHEILU

Hämeenlinnan Pallokerho kärsi kirvelevän 2-3-tappion Tapparalle tiistai-iltana Tampereella. Tappara meni joukkueiden välisessä välieräsarjassa otteluvoitoin 2-1-johtoon. 

HPK pääsi pelaamaan ottelun aikana useasti ylivoimalla. 

Viimeisin ylivoimatilaisuus tuli jatkoerässä, hetki ennen Joona Luodon tekemää 3-2-voittomaalia. HPK ei kuitenkaan pystynyt käyttämään etsikkoaikaansa.

– Ylivoimalla olisi pitänyt olla tehokkaampia tänään ja meidän olisi pitänyt pystyä tekemään maali ylivoimalla. Se olisi auttanut meitä, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen harmitteli MTV Urheilulle. 

LUE MYÖS: Hylätty maali aiheutti porua, Tappara-hyökkääjä iski tehot 2+0 – HPK hukkasi etsikkoaikansa

Tappiosta huolimatta HPK oli lähellä ryöstää kotiedun Tapparalta. Pennanen uskookin, että kirvesrinnat ovat kaadettavissa heidän kotikaukalossaan. 

Jatkoerässäkin oli yksi tilanne, mikä kuvasti hyvin, kuinka pienistä asioista voitot ovat kiinni.

– Olimme tänään selkeästi edellä sitä, mitä olimme viimeksi täällä. Tuossa lopussa syöttö lapaan ja meille 2-1-hyökkäys, mutta tulikin pitkä siitä, aloitus ja maali, Pennanen havainnoi.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran torstaina Hämeenlinnassa.

​​​​​​​Katso pääkuvan videolta Antti Pennasen koko haastattelu!

Tuoreimmat aiheesta

Liiga