HPK nappasi jääkiekon SM-liigassa jo kahdeksannen perättäisen kotivoittonsa, kun HIFK kaatui lukemin 3–1.
Sakari Manninen iski HPK:lle kaksi maalia, joista toinen syntyi viimeisellä minuutilla tyhjään maaliin.
HPK:n tehopelaaja oli joukkueensa kaikki kolme maalia syöttänyt HIFK-kasvatti Niklas Hagman.
Kolme edellistä otteluaan voittaneen HIFK:n Arttu Luttinen osui maalipuiden väliin 54. minuutilla, kun HPK johti ottelua 2–1. Luttisen maila kävi kuitenkin tilanteessa korkealla ja maali hylättiin pitkän videotarkistuksen jälkeen.
Ilves nousi viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevien Jukurien kanssa tasapisteisiin kukistettuaan vieraissa sarjajumbo SaiPan 3–0.
Ilveksen osumat viimeistelivät Otto Koivula, Juho Liuksiala ja tyhjään maaliin viimeisellä minuutilla osunut Aleksi Mustonen.
Ilves-vahti Antti Lehtonen piti nollan 16 torjunnalla.
Lukko puolestaan koki takaiskun taistelussa pudotuspeleihin hävittyään Kärpille Oulussa 3–0. Kärppien maalivahti Sami Aittokallio torjui kaikki Lukon 20 laukausta.
Lukko on Ilveksestä ja Jukureista kolmen pisteen päässä.
Lukon edellä 12:ntena on Sport, joka on Jukureista ja Ilveksestä pisteen jäljessä ottelun vähemmän pelanneena.
Jääkiekon SM-liiga perjantaina:
HPK–HIFK 3–1 (1–0, 1–1, 1–0)
Kärpät–Lukko 3–0 (0–0, 1–0, 2–0)
SaiPa–Ilves 0–3 (0–0, 0–1, 0–2)