HS: Hiusten harmaantumista aiheuttava geeni löytynyt

harmaat hiukset
Geenit vaikuttavat niin hiusten harmaantumiseen kuin parran tuuheuteenkin.Colourbox
Julkaistu 02.03.2016 11:33

MTV LIFESTYLE

Tuoreen tutkimuksen mukaan hiusten harmaantuminen on ainakin osin geneettistä, kertoo Helsingin Sanomat.

Nature Communications -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että hiusten väriin vaikuttava irf4-geeni on osallinen myös hiusten harmaantumiseen.

Geeni säätelee väriaine melamiinin tuotantoa ja varastoitumista kudoksiin. Kun hiuksissa ei ole enää melamiinia, hiukset alkavat harmaantua.

Tutkimuslöydös voi auttaa kehittämään harmaantumista estäviä tai hidastavia hoitoja.

Tutkimuksessa löytyi myös yhdeksän muuta geeniä, jotka vaikuttavat muun muassa kaljuuntumiseen, hiusten kiharuuteen tai suoruuteen, parran paksuuteen sekä kulmakarvojen tuuheuteen ja yhteenkasvuun.

Osa geenimuodoista vaikuttivat useampaan piirteeseen kerrallaan, kuten parran paksuuteen ja hiusten muotoon. Suurin osa geenilöydöksistä oli kuitenkin sidoksissa vain yhteen piirteeseen.

Hiusten harmaantumista tai kasvojen karvoituksen muita ominaisuuksia eivät kuitenkaan ole täysin geeneistä riippuvaisia. Myös muilla, toistaiseksi tuntemattomilla tekijöillä on osuutensa karvoituksen muodostumiseen.

Tutkimuksessa verrattiin 6 300 eteläamerikkalaisen naisen ja miehen geenitietoja heidän hius- ja kasvokarvatilanteeseensa.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Nature communications

Vuosia nuoremmaksi -ohjelman hiustaiteilija Piatu Puhakka neuvoo videolla, kuinka peset hiukset oikein.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Studio55