HS: Huomenna esiteltävän lisätalousarvion koko huikeat kaksi miljardia euroa

Rahaa, euroja kirjanpito AOP
All Over Press
Julkaistu 24.05.2021 20:56

MTV UUTISET – STT

Hallituksen huomenna esiteltävän lisätalousarvion koko on noin kaksi miljardia euroa, kertoo Helsingin Sanomat. Kyseessä olisi lehden mukaan yksi kaikkien aikojen suurimmista lisätalousarvioista.

HS:n mukaan suurin osa uusista menoista johtuu siitä, että koronaviruksen vastaisiin toimiin menee enemmän rahaa kuin vielä syksyllä luultiin. HS:n mukaan rahaa käytetään lapsiin, yrityksiin ja rokotteisiin. Vientitakuisiin varataan lähes miljardi euroa.

HS:n tietojen mukaan lasten ja nuorten koronaongelmien korjaamiseen varataan noin sata miljoonaa euroa. Rokotteiden ostamiseen varataan noin 250 miljoonaa.

Suomen kestävän kasvun ohjelman toteuttamiseen varataan noin 250 miljoonaa. Ohjelma liittyy EU:n elvytyspakettiin.

Kymmeniä miljoonia euroja varataan sosiaali- ja terveysalan (sote) uudistuksen valmistelun tietotekniikkamenoihin.

Hallitus kertoo lisätalousarvion vaikutuksista useissa tiedotustilaisuuksissa viikon varrella.

Tuoreimmat aiheesta

Raha