Laulaja Sanni Kurkisuo on kertonut Helsingin Sanomille haluavansa elää vapaampaa elämää.
Laulaja Sanni Kurkisuo kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa omasta urastaan ja julkisuudestaan. Hän avaa haastattelussa, miten hänen oma suhtautumisensa julkisuuteen on muuttunut vuosien varrella.
Sannille, 29, tuli tänä vuonna kymmenen vuotta sooloartistin uraa täyteen.
Lue lisää: Sanni jakoi nostalgisen kuvakimaran – fiilistelee 10-vuotiasta musiikkiuraansa: "En voinut kuvitellakaan miten täysin elämäni tulisi muuttumaan"
Sanni kertoo HS:n haastattelussa, että uran alkuvaiheessa julkisuus oli aivan uusi juttu, eikä nuorta artistia juuri koulutettu siihen, miten julkisuuteen pitäisi suhtautua. Häneltä on haastatteluissa aiemmin kyselty esimerkiksi parisuhteesta, mutta hän ei ole halunnut aiemmin puhua yksityiselämästään.
Artisti kertoo, että koronavuotena hänen suhtautumisensa asiaan muuttui ja hän halusi puhua julkisuudessa muustakin kuin musiikista.
– Samalla kun minusta itsestä tuntui, että haluan elää avoimemmin, tapasin ihmisen, joka oli valovoimainen, avonainen ja elämän energiaa kantava. Kaikki tapahtui oikeaan aikaan. Päätimme molemmat, että nyt mennään ja eletään. Perästä tulee kirjoituksia, jos on tullakseen, Sanni kertoi Helsingin Sanomille.
Laulaja kertoo myös, että päätti olla välittämättä siitä, mitä hänestä kirjoitetaan. Hänen omien sanojensa mukaan "tulppa irtosi".
Sanni ja juontaja Shirly Karvinen julkistivat suhteensa kesällä 2022. He julkaisivat silloin rakkaudentäyteisiä kuvia toistensa kanssa.
Lue lisää: Sanni ja Shirly Karvinen poseeraavat herkässä yhteiskuvassa: "Sun kanssa elämässä on enemmän naurua, seikkailua ja rauhaa"
Parin suhteesta oli silloin jo liikkunut huhuja hetken aikaan, kun heistä otettuja yhteiskuvia levisi julkisuuteen.
– Totta kai henkisesti pystyin varautumaan siihen, että kun menemme ihmisten ilmoille avoimesti yhdessä, on tuntien kysymys, että joku on ottanut kuvan meistä, Sanni sanoo Helsingin Sanomille.