HS: Suomen kehitysrahoitusta järjestetään veroparatiisien kautta

25107890
Suomen valtion rahoitusta yritysten kehityshankkeille järjestetään usein veroparatiisien kuten Caymansaarten kautta. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 11.07.2015 05:30

MTV UUTISET - STT

Suomen valtion rahoitus yritysten kehitysmaahankkeille järjestetään usein veroparatiisien kautta, kirjoittaa Helsingin Sanomat.  

Yritystoimintaa kehitysmaissa rahoittava Finnfund on HS:n mukaan sijoittanut ainakin noin 30 rahastoon tai yritykseen, jotka toimivat veroparatiiseista käsin.

Rahastot toimivat esimerkiksi Caymansaarten ja Luxemburgin kautta.  

Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemen mukaan Finnfund ei tee sijoituksia rahastoihin, jotka on rekisteröity talousjärjestö OECD:n kieltolistalla oleviin maihin. Rahastojen toimintatapojen vuoksi listan ulkopuolisten veroparatiisien käyttöä ei voida kuitenkaan täysin välttää, Kangasniemi sanoo.  

Kansalaisjärjestö Finnwatch pitää ongelmallisena, että Finnfundin sijoituksista on vaikea saada tietoa. Valtion suurimmaksi osaksi omistaman yhtiön sijoitusten ja hankerahoitusten arvo oli viime vuonna liki 300 miljoonaa euroa.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa