HS: Verottaja ohjeisti vuonna 2014 tutkimaan yritysten alle 12 000 euron verovähennykset vain poikkeustapauksessa

vero verottaja veronpalautus veroilmoitus verot veronmaksaja
Työmenettelyohjeen mukaan yritysten alle 12 000 euron verovähennyksiin puututtiin vain, jos vähennys oli täysin perusteeton.Lehtikuva
Julkaistu 15.09.2017 06:06

MTV UUTISET – STT

Verohallinto antoi vuonna 2014 työntekijöilleen salaisen ohjeen, jonka mukaan yritysten tekemiin alle 12 000 euron epäilyttäviinkin verovähennyksiin sai puuttua vain poikkeustapauksissa. Asia käy ilmi Helsingin Sanomien haltuunsa saamista asiakirjoista.

HS:n tietojen mukaan raja oli voimassa ainakin verovuonna 2014.

Työmenettelyohjeen mukaan yritysten alle 12 000 euron verovähennyksiin puututtiin vain, jos vähennys oli täysin perusteeton. Tulkinnanvaraisissa tai epäselvissä tapauksissa verovalvojan oli hyväksyttävä veroilmoitus sellaisenaan.

Aikaisemmin Suomen Kuvalehti kertoi Verohallinnon kieltäneen vuonna 2013 työntekijöitään puuttumasta ilmiantoihin alle 30 000 euron pimeistä lahjoista.

Verohallinnon pääjohtaja Pekka Ruuhonen sanoo HS:lle, että työmenettelyohjeiden tarkoitus on ”varmistaa verotuksen valtakunnallinen yhtenäisyys ja toisaalta resurssien riittävyys verotulojen kannalta merkittäviin asioihin”.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa