Vuosia kestänyt riita Malmin lentokentästä on ratkennut, kertoo Helsingin Sanomat.
Lentokenttäyhdistyksen on häätöuhalla luovutettava alue Helsingin kaupungille, sillä Helsingin hovioikeuden päätöksestä ei valitettu määräaikaan, tiistaihin 28. tammikuuta mennessä. Hovioikeuden kirjaamo vahvisti asian Helsingin Sanomille.
Hovioikeus vahvisti viime marraskuussa, että Malmin lentokenttäyhdistys ry:n vuokrasopimus oli päättynyt 31. joulukuuta 2019. Helsinki irtisanoi Malmin lentokenttäyhdistyksen vuokrasopimuksen jo vuonna 2018, jonka jälkeen alkoi oikeudessa vuosien valituskierre.
HS:n mukaan lentokenttäyhdistyksen on myös maksettava kaupungille 92 000 euron sopimussakko vuokrasopimuksen ehtojen rikkomisesta, oikeudenkäyntikuluja 55 000 euroa sekä ennen tuomiota saatu lähes 90 000 euron perusteeton etu.
Yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Siimes kertoo HS:lle, ettei yhdistyksellä tosin ole lainkaan rahaa. Hänkin vahvistaa, ettei taistelua voida enää jatkaa.
– Niin sietämätöntä kuin tämä onkin, niin aika taputeltu tämä nyt on. Vähän jäi kyllä hampaankoloon – koko prosessi oli niin jyrkästi saneltu. Missään vaiheessa ei ole voinut puhua neuvotteluista, vaan aina ollut ota tai jätä, Siimes sanoo HS:lle.
Helsingin on määrä muuttaa lentokenttä noin 25 000 ihmisen asuinalueeksi 2040-luvulle mennessä.