Tällainen oli huhtikuu: Lämmin ja tavanomaista sateisempi – Pohjois-Lapissa kevät alkoi aiemmin kuin yleensä

Kurki kuva
Kurkia Porkkalassa 8. huhtikuuta 2018.Lehtikuva
Julkaistu 02.05.2018 18:51

MTV UUTISET - STT

Huhtikuu oli monin paikoin tavanomaista sateisempi ja yleisesti 0,5–1,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpi, kertoo Ilmatieteen laitos. Tavanomaiseen nähden suurin poikkeama oli Lapissa.

Terminen kevät alkoi maan etelä- ja keskiosassa huhtikuun ensimmäisellä viikolla, mikä on etelän osalta yhdestä kahteen viikkoa tavanomaista myöhemmin. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi nollan asteen yläpuolelle.

Pohjois-Lapissa terminen kevät alkoi kuukauden toisella viikolla eli noin puolitoista viikkoa tavanomaista aikaisemmin. Kuukauden päättyessä Lapissa oli lunta puolen metrin molemmin puolin eli pääosin tavanomaista enemmän.

Tilastojen perusteella 2000-luvun huhtikuista 14 on ollut tavanomaista lämpimämpiä verrattuna vuosien 1981–2010 keskiarvoon.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa