Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
Fiorentinan AC Milanin välisessä ottelussa nähtiin peräti kolme rangaistuspotkutorjuntaa maalivahdeilta. Etenkin Fiorentinan David De Gean otteet ihastuttivat, kun Fiorentina kairasi voiton lukemin 2–1.
Ex-ManU-maalivahti David De Gea otti kaksi maailmanluokan torjuntaa rangaistuspotkuista AC Milania vastaan ja torjui joukkueelleen voiton. De Gea venytti ensin vasemmasta alanurkasta Theo Hernandezin laadukkaan laukauksen eteen ensimmäisen puoliajan lopussa, ja otti vielä toisen puoliajan alkuun Tammy Abrahamin kovan kudin tvastakkaisesta alanurkasta kiinni.
Katso De Gean torjunnat jutun ylälaidan videolta.
Espanjalaisvahdin torjunant eivät suinkaan olleet ottelun ainoat puhuttaneet tapahtumat. Myös Milanin maalivahti Mike Maignan torjui Moise Keanin rangaistuspotkun noin 20 minuutin kohdalla.
Ottelussa onnistuttiin maalivahtien huippuvireestä huolimatta myös maalinteossa. Yacine Adli täräytti Fiorentinan ensimmäisen 35 minuutin pelin jälkeen kovalla ja tarkalla laukauksella tolpan kautta. Milanin Christian Pulisicin 1–1-maali oli niin ikään todella näyttävä. Yhdysvaltalainen ohjasi pallon akrobaattisesti takakulmaan suoraan ilmasta.
Fiorentina-hyökkääjä Albert Gudmundsson jysäytti 2–1-voittomaalin hurjalla kanuunalla verkkoon parikymmentä minuuttia ennen loppua.
Katso myös ottelun kaikki maalit jutun ylälaidan videosta!
Ottelussa riitti tapahtumia vielä loppuminuuteille. Fiorentinan valmentaja Raffaele Palladinolle näytettiin suoraa punaista korttia, kun hän hermostui tuomareille.
Myös Milanin leiriin annettiin suora punalappu. Theo Hernandez räyhäsi itselleen ulosajon vielä loppuvihellyksen jälkeen.
Ottelun sankari, 33-vuotias David De Gea, siirtyi Fiorentinaan täksi kaudeksi oltuaan noin puolitoista vuotta työttömänä. Sitä ennen hän torjui yli kymmenen vuotta Manchester Unitedin maalilla. Hän siirtyi aikanaan isolla summalla Old Traffordille, mutta joutui seurassa loppuaikanaan epäsuosioon virheiden ja joukkueen kehnon pelin vuoksi. De Gean lähdön jälkeen ManUlla ei ole sujunut sen paremmin kuin espanjalaisen viimeisinä vuosina brittiseurassa.
Uusimmat
-
09:25
Lisätietoa Kotkan kuolettavasta mönkijäonnettomuudesta
-
09:04
Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
-
09:03
Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
08:03
Putinin karmeat panssaritappiot paljastuivat – edessä ehkä hetki, jota "hän on pyrkinyt välttämään"
-
07:56
LeBron James ja poika tekivät NBA-historiaa: "Epätodellista"
-
07:33
Ruotsalaiselle sensaatiopelaajalle esitettiin raju kysymys SM-liigasta – "Ei pidä paikkaansa"
-
07:15
Ruokavaara, jota ei aina tule ajatelleeksi: "Voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa"
-
07:15
Paljastuksia Salkkarit-tähdistä – Esko Kovero ja Pete Lattu hulvattomassa testissä!
-
07:01
Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
-
06:50
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
06:31
Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
06:30
Aviva odotti kuolemaa pimeässä Hamasin tunnelissa ja seurasi julmaa kidutusta: "He eivät antaneet minun edes itkeä"
-
06:16
Kommentti: Lasten ahdistelu somessa on arkipäivää – onko ratkaisuyritys ongelmaan lopulta rangaistus tekijälle vai lapselle?
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
Lataa lisää