MTV3-kanavan Huippumalli haussa -sarjasta nähtiin torstaina finaalijakso. Jännittävän ja tunteikkaan kauden päätteeksi ohjelman voittajaksi kruunattiin 24-vuotias Jarrah.
MTV3-kanavan ja MTV Katsomon Huippumalli haussa -sarjan kausi tuli päätökseen torstaina 17.11.
Voittajaksi kruunattiin 24-vuotias Jarrah. Espoolainen Jarrah häkeltyi silmin nähden voitostaan. Hän kommentoi tuntemuksiaan tunteikkaan finaalin jälkeen MTV Uutisille.
– Katsoin joskus pienenä tätä ohjelmaa ja mietin, että en ikinä voisi voittaa tätä. Ja nyt minä voitin tämän. Tämä on käsittämätöntä, Jarrah totesi.
Biologisesti pojaksi syntynyt Jarrah on puhunut ohjelmassa avoimesti transtaustastaan.
– Edustan transihmisiä. Olen itse transtaustainen nainen. Erityisesti translasten oikeudet ovat tärkeitä minulle. Olin itse alaikäinen, kun tulin kaapista ja myönsin itselleni, kuka minä olen, Jarrah kertoo.
Hän haluaa esimerkillään osoittaa, että kuka vaan voi toteuttaa unelmansa tulipa sitten, millaisista taustoista tahansa.
– Toivoisin, että joku pieni translapsi voisi ymmärtää sen, että hän voi tehdä ihan mitä vaan. Jos on joskus miettinyt, että olen vääränlainen, niin siitä ajatuksesta pääsisi eroon ja ymmärtäisi, että sä pystyt mihin tahansa, Jarrah kannustaa.
Kunnianhimoinen nuori nainen kertoo haluavansa tähdätä kansainvälisille markkinoille.
– Haluan tehdä taidetta muodista. Haluan maailmalle ja tekemään mallin töitä kansainvälisesti, Jarrah kertoo.
Jarrah kruunattiin Huippumalli haussa -ohjelman voittajaksi!
1:16