Kansainvälisillä markkinoilla suosiossa ollut suomalainen malli Kirsi Pyrhönen, 21, paiskii mielellään töitä ulkomailla, mutta haaveilee suomalaisesta mökkikesästä.
Marimekon perinteisen kesänäytöksen Helsingin Esplanadin puistossa eilen perjantaina avannut suomalaismalli Kirsi Pyrhönen on niittänyt kansainvälistä menestystä muotimaailmassa. Ura onkin vienyt Pyrhöstä maasta toiseen.
– Kuluneen vuoden mieleenpainuvin työkeikka on ollut Marimekon näytös Tokiossa, Pyrhönen paljastaa.
Kesän työkuvioista Pyrhönen pysyy vaitonaisena, mutta kertoo muotimaailman hiljentyvän kesälomalle usein elokuun aikoihin.
– Koska vietän töiden puolesta aikaa niin paljon ulkomailla, haluan viettää perinteistä mökkikesää Suomessa, nähdä ystäviäni ja viettää tavallista elämää, sinkuksi tunnustautuva Pyrhönen kertoo.
Avoimessa yliopistossa kauppatieteitä opiskellut Pyrhönen haaveilee paluusta koulun penkille.
– Olen opiskellut kauppatieteitä avoimessa yliopistossa, mutta tulevana syksynä tarkoituksena olisi siirtyä kunnolla opiskelijaelämään Helsingin yliopistoon, Pyrhönen kertoo.
Mallintöitä Pyrhösellä on aikomuksessa tehdä jatkossa opintojen ohella. Aikaisemmin Pyrhönen on nähty muun muassa Italian Voguen kannessa.