Naomi Campbell ei kertonut julkisuuteen odottavansa perheenlisäystä ennen vauvansa syntymää.
Brittiläinen huippumalli Naomi Campbell, 53, julkaisi torstaina 29. kesäkuuta Instagram-tilillään päivityksen, jossa kertoi tulleensa toistamiseen äidiksi. Campbellin julkaisemassa kuvassa on pieni vauvanyytti, mitä ilmeisimmin äitinsä käsivarsilla. Vauvaa kurkottelee myös toinen, pienempi käsi, joka kuulunee Campbellin esikoiselle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Minun pieni rakkaani, tiedä että sinua vaalitaan mittaamattomasti ja että sinua ympäröi rakkaus siitä hetkestä lähtien, kun armoitit meitä läsnäolollasi, Campbell kirjoittaa päivityksessään.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla äidiksi, huippumalli jatkaa.
Campbell ei kertonut julkisuuteen etukäteen odottavansa perheenlisäystä. Hän ei ole vahvistanut, onko hän ollut itse raskaana vai käyttänyt sijaissynnyttäjää.
Samoin Campbell toimi myös vuonna 2021 syntyneen esikoisensa kohdalla, ja ilmoitti vauvastaan vasta tämän synnyttyä. Campbell on ollut äärimmäisen yksityinen lapsensa suhteen, eikä ole jakanut juurikaan vilauksia tästä julkisuuteen. Vuoden 2022 alussa Campbell poseerasi vauvansa kanssa britti-Voguen kannessa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.