Parhaimmillaan silmälasit voivat korostaa kantajansa kasvojen parhaita piirteitä tuoda persoonaa esiin. Kansainvälinen tyyliguru ja televisiopersoona Gok Wan vieraili Helsingissä uutta Specsaversille suunnittelemaansa GW by Gok Wan -kehysmallistoaan esittelemässä ja kertoi, miten kuka tahansa voi löytää kasvoilleen täydellisesti sopivat kehykset.
Silmälaseihin rakastuneen huippustylisti Gok Wanin, 38, mukaan silmälaseilla voi saada aikaan suuren muutoksen omassa tyylissä. Wanin vinkit mahdollistavat täydellisten kehysten löytämisen.
– Kunhan kehykset istuvat hyvin kasvoillesi, saavat sinut hymyilemään ja sopivat tyyliisi, voit rikkoa vapaasti näitä sääntöjä ja seurata juuri sinua kiinnostavia muotitrendejä, Wan hymyilee.
Istuvuus ennen kaikkea
Vaikka tietty kehysmalli miellyttäisi omaa silmää, on syytä kiinnittää ensimmäisenä huomiota kehysten istuvuuteen, mikäli mielii löytää täydelliset pokat. Olivat lasit tarkoitettu sitten arkeen tai juhlaan, on niiden tunnuttava mukavilta kasvoilla.
– Tärkein yksittäinen kehysten istuvuuteen vaikuttava tekijä on niiden koko. Oikein istuvan kehyksen yläosan ei tulisi yltää kulmakarvojasi korkeammalle, eikä alareunan pitäisi osua poskiisi edes hymyillessäsi, Wan neuvoo.
Kasvojen leveys on niin ikään tärkeää ottaa huomioon silloin kun etsitään Sitä Oikeaa silmälasiparia. Kapeille kasvoille eivät istu erityisen leveät kehykset.
– Liian kapeat kehykset tuovat silmät liian lähelle toisiaan, ja hyvin istuvien kehysten ei myöskään tulisi ylittää kasvojesi leveyttä, Wan tarkentaa.
Suosi vastakohtia
Wanin mukaan oikeaoppisesti kehykset valitaan päinvastaisiksi kuin kasvojen muoto. Pyöreäkasvoiselle sopivat siten usein erityisen hyvin kulmikkaat kehykset. Kulmikkaiden kasvojen korostamiseen Wanilla on ässä hihassa.
– Kulmikkaiden kasvojen korkeita poskipäitä ja voimakasta otsaa voi puolestaan tasapainottaa leveillä kehyksillä, joissa on voimakas yläreuna, hän neuvoo.
Korosta silmiesi väriä
Silmien väri ja oma ihonsävy on syytä ottaa huomioon, kun valitaan kehyksiä. Parhaimmillaan silmälasien kehysten väri korostaa silmien luonnollista sävyä.
– Sinisiä silmiä voi korostaa sinisillä, vihreillä ja violeteilla värisävyillä, kun taas ruskeisiin silmiin soveltuvat esimerkiksi hopean, vihreän sekä ruskean eri sävyt, Wan listaa.
Sanotaan, että silmät ovat sielun peili. Jos kaipaa erityishuomiota nimenomaan silmiisi, kannattaa pitää mielessä Wanin luettelemat tehokeinot.
– Jos haluat kiinnittää katsojan huomion silmiisi, valitse juhlavat lasit, joiden sangoissa on ripaus kimallusta tai silmiesi väriin vivahtava sävy, Wan kertoo.
Ota huomioon ihonsävysi
Myös oma iho on syytä ottaa huomion, jos tavoitteena on täydellisten pokien löytyminen. Tiettyihin ihonsävyihin sopivat erityisen hyvin tietynväriset kehykset.
– Kulta, kilpikonnakuosi ja kirkkaat värit käyvät erityisen hyvin tummalle ja päivettyneelle iholle. Myös hopeanväriset ja mustat kehykset sopivat tummiin ihosävyihin, mutta toisaalta ne luovat dramaattisen kontrastin vaaleaa ihoa vasten, Wan kertoo.
– Pehmeät ruskeat sävyt sopivat erityisesti vaalealle iholle, sillä ne tuovat kasvoille lämpöä. Muita vaalealle iholle soveltuvia värisävyjä ovat pinkin ja viininpunaisen eri vivahteet, Wan jatkaa.
Hiuksilla on merkittävä rooli
Usein ei kehyksiä valittaessa ei ajatella lainkaan sitä, kuinka suuri merkitys hiusten värisävyllä todellisuudessa kokonaiskuvan kannalta on. Valitsemalla oikeansävyiset kehykset voit saada hiuksesi näyttämään entistä upeammilta – ja toisinpäin.
– Tummat kehykset luovat syvyyttä ruskeisiin hiuksiin, mutta niiden avulla voidaan myös luoda näyttävää kontrastia vaaleille hiuksille. Vaaleita hiuksia voidaan korostaa kevyillä kehysmalleilla, joissa on hillittyjä värillisiä yksityiskohtia. Vihreään taittavat kehykset näyttävät upeilta etenkin punertavien hiusten kanssa, ja kilpikonnakuosi on täydellinen valinta kastanjanruskeille hiuksille, Wan toteaa.
Nenä hallitsee kasvojasi
Nenää ei voi jättää huomiotta, kun etsitään kehyksiä. Nenä hallitsee kasvoja ja siksi sen huomioiminen on erityisen tärkeää. Oikealla kehysmallilla on mahdollista häivyttää suuren nenän piirteitä ja korostaa pienempää.
– Pitkälle nenälle sopii matala silta ja paksut muoviset kehykset. Lyhyelle nenälle kannattaa valita kehykset, joissa on korkea nenäsilta tai kehykset, joissa nenäsilta on linjassa yläosan kanssa, Wan kertoo.
Älä unohda omaa tyyliäsi
Omaa tyyliä ei sovi koskaan asusteita valittaessa unohtaa. Pienilläkin valinnoilla on mahdollista korostaa onnistuneesti omaa persoonaa.
– Tyyli on enemmän kuin muotitrendien seuraamista, se on tapa ilmaista persoonallisuutta eikä silmälasien tulisi olla tästä poikkeus. Kun hallitset silmälasivalinnan teorian, voit käyttää tietoisesti eri kehystyylejä ilmaisemaan sen hetkistä mielialaasi ja täydentämään pukeutumistasi, Wan muistuttaa.
Asiantuntija on sitä mieltä, että jokaisella tulisi olla useammat kuin yhdet silmälasit. Kun omissa kehyksissä on mistä valita, voi omaa tyyliä maustaa mielialan mukaan.
– Mielialasta ja tilanteesta riippumatta kehysvalintojen pitäisi aina korostaa parhaita puolia ulkonäössäsi. Itse haluan toisinaan kasvoilleni silmälasit, jotka huutavat itsevarmuutta. Näinä päivinä valitsen rohkean kehysmallin, joka huokuu asennetta, kuten esimerkiksi suuret, 60-luvun tyyliset retrokehykset. Toisina päivinä taas haluan kasvoilleni hyvännäköiset, mutta hillityt kehykset, jotka eivät kiinnitä huomiota, Wan kertoo.
Lue myös:
Nämä aurinkolasit sopivat parhaiten kasvonpiirteisiisi
Optikko opastaa: Näin hankit itsellesi sopivat aurinkolasit
AVA
Kuvat: Specsavers, Shutterstock