Huippusuosittu Cardi B peruu keikkoja – tarvitsee aikaa kauneusleikkauksista toipumiseen

1:30img
Cardi B kertoi huumanneensa ja ryöstäneensä miehiä vuosia sitten.
Julkaistu 22.05.2019 16:02
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Cardi B palasi töihin liian nopeasti kauneusleikkausten jälkeen, eikä ole vielä toipunut niistä kunnolla.

Räppäri Cardi B on ilmoittanut peruvansa useita konserttejaan, koska tarvitsee aikaa toipuakseen kauneusleikkauksistaan.

Cardi B:n lähellä olevat lähteet kertovat, ettei räppäri ole vielä täysin toipunut hiljattain tehdyistä rasvaimusta ja rintojen suurennoksesta. Lääkäri on kehottanut häntä lepäämään ja keskittymään toipumiseen.

– Kauneusleikkaustensa jälkeen hän palasi heti töihin, koska ei halunnut pettää fanejaan ja halusi hoitaa velvollisuutensa. Matkustaminen, lentäminen ja esiintymiset ovat vaatineet veronsa, lähteet kertovat.

LUE MYÖS: Cardi B teki paljastuksen faneilleen – kävi rasvaimussa lapsensa syntymän jälkeen

Cardi B:n edustaja vahvistaa, että artisti on saanut lääkäriltä tiukan määräyksen perua toukokuun loput esiintymiset. Tulevan viikonlopun esiintyminen Baltimoressa on siirretty syyskuulle. 

– Hän on hyvin pettynyt, sillä hän inhoaa faniensa pettämistä. Hän vakuuttaa, että näkee faninsa syyskuussa, edustaja kertoo lausunnossaan.

Cardi B on kertonut avoimesti kauneusoperaatioista, joita on teettänyt esikoisensa syntymän jälkeen. Hän sai tyttärensä Kulturen viime kesänä.

Toukokuun alussa Cardi B paljasti kesken keikan, että hänen olisi pitänyt perua esiintymisensä kokonaan.

– Minun ei pitäisi esiintyä, koska liika liikkuminen pilaa rasvaimuni, hän kertoi yleisölle. 

Lähteet: TMZ, E! News

Tuoreimmat aiheesta

Cardi B